»Haistoin», myönsi Punainen, »mutta en lausu arvosteluani, ennenkuin maistan hänen ruokaansa. Sangen monet sellaiset hevoset näyttävät hyviltä, jotka osoittautuvat vikuripäisiksi ja tuhmiksi, kun karjan ajaminen tulee kysymykseen, Kääpiö.»
Kääpiö nyökkäsi tämän syvämielisen totuuden vahvistukseksi.
»Kuten se minun raudikkoni», huomautti hän. »Mutta tässä Aikenissa on jotakin. Olethan pannut merkille, ettei hänellä ole revolveria.»
»Eikö se ole varma helläjalan merkki?»
»Enpä tiedä, enpä tiedä», ehätti Pete torjumaan. »Mutta meillähän on aikaa ottaa hänestä selko, eikö olekin? Mutta älä mene lyömään vetoa, että hän on typerä, ennenkuin näet, miten kortit juoksevat. Mack, katsohan tuota leipää! Äidin leivissä oli ennen aina jonkun verran kuorta!»
Ruokalajit otettiin esille toinen toisensa jälkeen. Ja kaikki ihan yhtä kyytiä. Jonkun käsittämättömän vaiston avulla oli Jerry järjestänyt niin, että samalla hetkellä kahvi alkoi kiehua, tärisyttäen pannun kantta, ja kun se otettiin tulelta, näkyivät avatusta uunista pannuissa paistuneet leivät, jotka olivat ruskettuneet niin tasaisesti, että se olisi ilahduttanut parhaan pariisilaisen keittiömestarin sydäntä. Kala ja juustohöytäleet olivat mainiosti käristyneet, ja nyt kokki sirotti sen päälle viimeisen kerroksen äsken hienonnettua juustoa ja lisää kastiketta. Myöskin silava oli astiassaan kapeina, sopusuhtaisina suikaleina, jotka liikkuivat ylös ja alas, mikä osoitti niiden täydellisesti käristyneen.
Kokoonnuttiin syömään. Jos aamuinen ratsastus jo oli terästänyt ruokahalua, teki nyt Jerryn herkkujen näkeminen sen partaveitsenteräväksi. Jopa Nancy Scovililtakin pääsi syvä huokaus hänen sijoittuessansa öljykankaalle, joka oli pöytänä. Jerry Aiken istuutui viimeiseksi luotuansa sitä ennen ympärillensä viimeisen silmäyksen samalla tavoin kuin ratkaisevaa taistelua aloittava kenraali ja hymyili tyytyväisenä katsellessansa toisten odottavia kasvoja.
Sitten hän asettui paikalleen ja tarjoili itse yhtä taitavasti ja nopeasti kuin oli keittänytkin. Annokset olivat runsaat ja lisäksi niin järjestetyt, etteivät tinalautaset näyttäneet vähääkään liian täysiltä.
Isoja »murikka»-viipaleita oli korkeiden kala- ja juustokasojen vieressä, ja lautasta reunustivat aikamoiset silavakappaleet. Ja kaikki se oli ryhmitetty keskessä olevan maissikakun keskelle.
Ja millaisia maissikakkuja! Niiden mureat, ohuet reunat olivat syvän ruskeita, kun taas pullea keskus oli herkullisen keltainen. Mutta tärkeintä oli se, että jokaisen lautasen vieressä oli höyryävä kahvikuppi.