»Varmasti oli», vakuutti viimemainittu. »Se pisti esiin muiden joukosta.»
»Minusta ei siltä näyttänyt», väitti Nancy unisesti. »Uusi jako, tehkää hyvin, herra Aiken.»
Jerry Aikenin poskien puna tummeni, ja sitten hänen huulensa tiukkaantuivat suoriksi.
»Vaaditteko sitä jyrkästi?» tiedusti hän kylmästi.
»Jos pelaamme vain penneistä», alkoi tyttö, »ei sillä tietysti ole väliä».
Aiken loi häneen yhden ainoan sisältörikkaan silmäyksen ja pyyhkäisi sitten kaikkien kortit eteensä. Vielä kerran hän katsahti Nancyyn, ja hänen huulensa liikkuivat, muodostaen äänettömiä sanoja, samalla kun hän sekoitti kortteja, solutellen niitä yhteen ihmeellisen kätevästi.
»Naapuri», urahti Punainen Mack, ravistaen päätänsä ällistyneen ihailevasti, »todentotta teillä on taipumuksia korttien käsittelyyn. Minä en ikinä oppisi sujuttelemaan niitä sekaisin tuolla tavoin; en minäkään ole tavallani niin varsin kömpelö, mutta teihin verrattuna olen kun olenkin vain patustelija, Aiken.»
»Jos ansaitsisitte elatuksenne korteilla», vihjaisi Nancy huolettomasti, »saattaisitte oppia tekemään sen aivan yhtä hyvin».
Jerry puri huultansa, mutta hillitsi taaskin itsensä. Onneksi ei
Punainen Mack ollut käsittänyt huomautuksen kärkeä.
»En sinä ilmoisna ikänä», jatkoi Punainen kehumistaan. »Sormeni ovat siihen liian kankeat.»