Olisihan se ollutkin mieletöntä! Tämä rehellisyyden esikuva, jonka vakava elämä oli tullut sananlaskuksi, olisi —
Ainoastaan muodon vuoksi kysyi kauppias:
"Ettekö tosiaankaan ole kenenkään nähnyt tulevan sisälle?"
"En, en, herra Ehlert — olin aivan yksin."
Schorn sanoi tämän suurella kiireellä. Häntä ahdisti selittämätön tunne, joka hirvittävän vuoren raskaudella painoi hänen rintaansa.
"No, sepäs selittämätöntä — en voi tehdä kerrassaan mitään — ennenkuin pääsen pulpettiini", sanoi Ehlert jälleen.
Hän haetti lukkosepän ja avautti pulpetin.
Ainoa silmäys riitti kauppiaalle, etteivät rahat, jotka hän muuan tunti sitte oli sinne pannut, olleet enää siellä. Puuttui 250 markkaa pienemmissä seteleissä. Ehlert tiesi sen tarkoin, sillä hän oli summan merkinnyt kohta merkkaustaululle; samoin setelien numerot. Viimeksi mainitun teki hän tavallisesti aina.
Nyt hän todellakin tuohtui. Rahat olivat varastetut, avain samoin.
Siitä ei ollut enää epäilystäkään. Mutta kuka oli varas?
Schorn väitti olleensa yksin läheisyydessä eikä nähneensä kenenkään tulevan konttooriin. Hänen olisi silloin täytynyt kuulla ainakin ovikellon soivan.