"Pidä kaikki kunnossa, Gustav", sanoi tuomittu jälleen, kuten ennen niin usein. "Suutele vaimoani ja lapsiani minun nimessäni ja sano heille, että ajatuksissani olen aina heidän luonansa. Olet nyt herra talossa, isännöi hyvin, vuosi menee, ja minä luotan ikuiseen tuomariin. Päivä tuo totuuden esille."
Hän halusi kuulla jotakin valtiopäivävaalin kulusta, mutta he eivät olleet kahden kesken.
Hän sanoi vain, edellyttäen Rassmannin ymmärtävän.
"Ja asiasi käy hyvin?"
"Oivallisesti, huomenna tulee ratkaisu", kuului valheellinen vastaus.
"Tämän vien parhaana lohdutuksena mukaani", sanoi Schorn viimeiseksi sanakseen. —
Rassmann oli tosiaankin herra talossa, hänellä oli valtikka kokonaan käsissään. Hän ei ollut enää ainoastaan unelmissaan tämän pienen paratiisin omistaja, hän oli sitä valveilla, täydellä tajullaan. Jokainen askel, jokainen toimenpide, mihin hän ryhtyi, vahvisti häntä siinä tietoisuudessa.
Mutta hänen isännöimisensä!
Rassmann ei ymmärtänyt mitään liikeasioista: se oli ensi kivi raunioon. Liiketuttavat huomasivat sen parhaiten; seuraus siitä oli, että he vähitellen rajottivat tilauksiaan, vaikkakaan eivät niitä kokonaan lakkauttaneet myötätuntoisuudesta rouva Schornin onnettomuutta kohtaan. Lisäksi tuli, ettei Rassmann voinut omin käsin ryhtyä työhön, mutta esiintyi sitä mahtavampana kisällejä kohtaan. Ennen olivat he työpajassaan harvoin suuttuneet, nyt ei kulunut ainoakaan viikkoa, ettei joku työntekijöistä olisi mieluummin muuttanut kuin enää jäänyt epävarmuuteen.
Seuraus siitä oli, että ne työt, jotka vielä saatiin, lyötiin laimin eivätkä valmistuneet oikeaan aikaan.