Niin poistui tilaaja toisensa jälkeen; ja lopuksi oli puusepän työssä ainoastaan yksi mies eikä hänelläkään työtä riittämään. Sorvaustyö oli jo aikoja sitten lakannut, kun Schorn, tämän ammatin ainoa etevä edustaja kaupungissa, oli poissa ammattitaitoineen.
Niin jäi pääasialliseksi tulolähteeksi puotiliike.
Mutta ikäänkuin olisi Schornin tuomion jälkeen kohdannut kirous koko taloa, niin kohdistuivat koko talon ikävät ilmiöt myös valmiiden tavarain kauppaan. Ostajat vähenivät vähenemistään, ja nekin, jotka tulivat, tulivat enemmän uteliaisuuttaan tyydyttääkseen. Mihin Hanna katsoikin, ei hän kohdannut avointa, vapaata katsetta, ei henkilöä, jolle olisi voinut uskoa luottamuksensa. Lopulta jäi hänelle vain Rassmann, joka osasi hänen surulliset kasvonsa kirkastaa.
"Kaikki tulee jälleen paremmaksi", sanoi tämä vain jotakin sanoakseen. "Koskeeko syyllisyys sitte tosiaankin meitä molempia? Emmekö koeta parastamme? Pää pystyyn, Hanna, olenhan minä luonanne."
Oi, niin, ystävä oli hänen luonaan. Sen huomasi hän uudistuneesta hellyydestä, jolla tämä hänet hulvasi. Ja jokaisessa sellaisessa tilaisuudessa halasi tämä ystävä hiljaa, mutta järjestelmällisesti vanhaan puuhaansa: hän koetti vaimon rinnassa tukahduttaa jokaisen ajatuksen miestään kohtaan.
"Hanna", sanoi hän sitte, "mitä siitä sitte tulee, kun Vilhelm palaa? Vannon teille, että olen teidän totinen ystävänne, mutta juuri siksi täytyy minun katsoa tulevaisuuteen teidän puolestanne. Miehenne on ainaiseksi kunniaton mies, ja vaikkei tänään kukaan voi sälyttää hänen rikostaan teidän eikä lastenne hartioille, niin tehdään se silloin, kun hän on jälleen luonanne, Hanna, teidän täytyy —"
Nuori vaimo hypähti pystyyn ikäänkuin hänen eteensä olisi astunut valoisa olento, joka varotti häntä tähän hurmahenkeen nähden; mutta seuraavana hetkenä tunsi hän jälleen olevansa Rassmannin vallassa.
Hän sanoi tosin: "Mutta taivaan tähden, mitä teillä on oikein mielessänne, Gustav!" — mutta heti osasi Rassmann viedä ajatukset eteenpäin.
"Hanna", alotti hän uudelleen, "kommunismin lakien mukaan ei teidän tarvitse enää elää miehenne kanssa yhdessä. Tahdotteko silloin iät kaiket käydä kuritushuonevangin rouvasta? Vilhelm on itse sanonut minulle, ettei hän enää vapaaksi päästyään tahdo koskaan käydä miehestänne. Ette tee mitään rikosta, vaikkakin hänestä eroatte — nyt vasta olette sopimattomat toisillenne. — Ettekö näe joka päivä, kuinka luonnottomat ja sietämättömät nykyiset olosuhteet ovat? Oletteko te tehnyt kenellekään mitään pahaa? Oletteko te vastuunalainen miehenne teoista? Ette. Ja kuitenkin karttavat teitä kaikki, vetääntyvät pois luotanne. Jokainen on valmis teitä loukkaamaan, sälyttämään häpeän niskoillenne, tärvelemään perintönne, saattamaan teidät häviöön."
Tämän käsitti rouva Schorn. Hänen povessaan aaltoili, ja hän sanoi nyreissään: