Jäätyään aamiaisen jälkeen Rassmannin kera kahdenkesken, tarttui hän taskuunsa, otti sieltä parisen taaleria ja sanoi:
"Tässä, Gustav, ota tämä toistaiseksi pieniä menoja varten. Minä tiedän, että olet tottunut toiseen elämään kuin me puolipöperöt pikkuporvarit. Katsele kaupunkia ja mene pariksi tunniksi 'Kultaiseen leijonaan'; siellä löydät tuoreimmat lehdet. Lue ne tarkoin ja kerro sitte minulle mitä puolueestamme kirjotetaan. Minä olen nyt jo saanut aamunaukkuni, minun täytyy mennä työhön."
Ja painaessaan rahat toverinsa käteen lisäsi hän vielä hyväntahtoisesti kehottaen:
"Älä vain myöhästy päivälliseltä! Syömme kahdentoista aikaan; Hanna voisi panna pahakseen, jos myöhästyisit."
Hän uhkasi hymyillen sormellaan. Rassmann antoi taalarien kadota taskuunsa.
Hän kiitti tosin, mutta se kuului siltä kuin olisi Schorn siihen puoleksi velvollinen.
III
"Maiset onnenlahjat ovat yleensä sangen epätasaisesti jaetut. Ne, joissa olisi miestä nostamaan maailman pois saranoiltaan, eivät tiedä mihinkä päänsä kallistaa, ja ontot päät lepäävät pehmeillä tyynyillä. Toiset naulitaan ristiin ja näkevät paratiisin vain etäältä häämöttävän, ja toiset kävelevät ja siellä poimivat kultaisia hedelmiä. Toiset kylvävät aina, eivätkä koskaan niitä, toisilla on aina sato kypsänä heidän koskaan kylvämättä."
Tällainen oli Rassmannin elämänkatsomus. Hänessä olivat syynsä, jotka veivät hänen olemassaolonsa ristiriitoihin ja tekivät hänen periaatteelliseksi pessimistiksi.
Mutta tämä oli vaarallisin kaikista elämänkatsomuksista, sillä siihen sisältyi kommunismin evankeliumi, jonka kannattaja ja puoltaja Rassmann oli — vielä vaarallisempi ja harkitun julma sentähden, että se pani yhdenvertaisuusapostolin tekemään pelottavan vertailun: hänen oman hurjan elämän-asemansa ja Schornin, hänen herkkäuskoisen toverinsa onnen välillä.