Kuinka oli mahdollista, että Schorn, tavallinen, keskinkertainen ihminen, kuuluva niihin miljooniin nolliin, jotka katoavat maanpäältä yhtä äänettömästi kuin ovat tulleetkin, ilman että maailman tasapaino siitä kärsii, kuinka oli mahdollista, että tämä yksinkertainen käsityöläinen omisti enemmän kuin hän, Rassman, joka henkisine ominaisuuksineen oli itse osa niistä "suurista aatteista", joiden puolesta hän taisteli, joiden tähden kärsi, joiden tähden oli lähtenyt maanpakoon, ja nyt henkisenä voimana oli riippuvainen puhtaasti aineellisesta, uuden paratiisin julistajana sai sen nähdä vain kaukaa, kun hänen samanmielinen toverinsa oli jo siellä sisällä?
Ennen olivat tuhatlukuiset joukot häntä elättäneet, nyt eli hän yhden ainoan jalomielisyydestä, — yhden ainoan, jolla oli maaperä ja pohja jalkojensa alla ja kuitenkin oli vain ihminen kuten hänkin, syntynyt alastonna ilman oikeutta tämän maailman nautinnoihin. Tätä yhdenvertaisuutta nähdessään olisi hän voinut ääneen nauraa.
Mutta niin se on: yhdet kylvävät aina eivätkä koskaan niitä, ja toisilla on sato aina kypsänä heidän koskaan kylvämättään.
Voi, jospa kerran koittaisi aika, jolloin jokainen voisi kaksin-, kolminkertaisesti kostaa kärsimistään kurjuuden ajoista!
Hän oli hänet syöttänyt, juottanut, vaatettanut, teki sen joka päivä. Hän kohteli häntä paremmin kuin hän milloinkaan oli saattanut keltään toiselta odottaa; hän ei tahtonut häntä työskentelemään, antoi vain hänelle rahaa, kun hän sitä tarvitsi.
Schorn ei näyttänyt tosiaankaan sanoja: "mikä on minun, se on sinun", pitävän vain pelkkänä korulauseena, mutta Rassmann näki vain pikkusormen, joka hänelle täten oli ojennettu. Hän tahtoi toisen, kolmannen — hän tavotteli koko kättä.
"Mihin hän tarvitsee rahaa, miksi hän olisi jättänyt ne käytettäväksi, jollei hän käyttäisi niitä hyväkseen?"
Samana minuuttina, jona tämä ajatus pälkähti Rassmannin päähän, tuli se määrääväksi hänen seuraavalle elämälleen.
Päivälliset taskurahat eivät enää riittäneet. "Kultaisessa leijonassa" oli isännän liitutaululla, jossa monet muutkin nimet jo olivat merkityt, piirrellyt Rassmannin nimen yhteyteen joukon numeroita ja viiruja, joista ainoastaan hän ja hänen velallisensa saattoi saada selvän.
Tosin oli paksu ravintolan isäntä tehnyt sen sellaisen miehen naamalla, joka tietää, kenen kera on tekemisissä, mutta kiusallisia sellaiset velat olivat sentään.