Rassmann näytti siihen valmistuneen. Häntä ei tällä hetkellä näyttänyt liikuttavan mikään syvemmin kuin tämä asia. Hän raapi korvansa taustaa, puhui jotakin "käsittämättömästä asiasta", pani "hm, hm" ja veti sitte taskustaan sanomalehden, jossa oli uutinen, että poliisi oli Berlinissä ottanut takavarikkoon suuremman määrän sosialistista kirjallisuutta, joka oli osotettu epäiltäville puoluehenkilöille.
"On otaksuttavaa, että meidän kirjoillemme on käynyt samoin. Sinä olet tunnettu sosialidemokraattina, lähettäjä on myös politillisesti huonossa huudossa, siten on koko asia selitettävissä."
Schorn riensi vahvistamaan:
"Siinä olet oikeassa, olet oikeassa, hm, hm, niin se on. Peijakas, etten ole sitä ennen ajatellut! Luuletko tosiaan, että nyt on niin kireät ajat?"
Ja kun Rassmann vastasi myöntävästi, heitti Schorn taakseen tunnetun katseensa, joka ei mielellään nähnyt vaimon olevan tällaisten keskustelujen aikana saapuvilla.
Hänen vaimonsa, hänen vaimonsa — hänen ei tarvinnut tulla vielä huolekkaammaksi kuin hän oli jo ennestään.
"Vahinko, vahinko, nyt ei kirjastamme tule mitään", alkoi Schorn uudestaan. "Rahoista viisi, tulevathan ne sieltäkin kautta puolueen hyväksi."
Sitte valtasi hänet jälleen pelko rouvaansa nähden.
Hän sanoi:
"Tee minulle mieliksi äläkä anna Hannan mitään huomata, tiedäthän —"