Niin, Rassmann tiesi että hän tästäkin hänelle kiusallisesta asiasta kyllä selviäisi hienostuneen viekkautensa ja Schornin lapsellisen uskon avulla.
Ja tarjotakseen nuorelle mestarille epämieluisan vertauskohdan, ilmotti hän, että "klubin" agitatsioonikirjaset olivat saapuneet osotteelleen.
"Se johtuu vain osotteen omistajan lojaalisesta mielensuunnasta, siitä riippuu paljo", arveli agitaattori.
Schornille valkeni nyt yhä selvemmäksi toverinsa otaksuminen kirjojen viipymiseen nähden.
"Niin, niin, olet oikeassa. Nyt uskon todellakin, että asianlaita on niin. On kai parasta, että vasta samanlaisessa tapauksessa otat asian yksin käsiisi ja menettelet kuten kirjoja klubillekin tilatessasi. Mutta ikävää on, ettemme nyt voi kirjaa kirjottaa, olin siitä jo niin suuresti iloinnut."
Rassmann koetti häntä lohduttaa, mutta Schorn pudisti päätänsä ja meni surullisen näköisenä työhönsä.
Kuten ainakin mies, joka ei tahtonut tehdä hyödytöntä työtä, lakkasi hän äkkiä "ekserptejä kirjottamasta" ja kaunis konseptipaperi sai nyt jakaa lentolehtisten vanhan kohtalon perhekaapissa.
Ja Rassmann eleli reilusti edelleen. Vekselin lankeamisaika saapui.
Hänellä ei luonnollisesti ollut rahaa sen lunastamiseen.
Lisäksi oli mietittävä Rosa-neidin, "meidän" lemmittymme tulevaisuutta.
Käteiset rahat olivat lopussa.