Mitä oli tehtävä?
Seuraavana aamuna — saattoi lyödä vetoa tuhannesta yhtä vastaan — esittäisi Samuel Hirsch vekselin Schornille.
Nyt, kun ratkaisu oli niin lähellä, ahdisti Rassmannia pelko ja häpeä.
Kun tämä yksinkertainen, rehellinen, kaikissa asioissa niin myöntyväinen Schorn saisi tämän tietoonsa? Eikö hän olisi hirmuinen? Tällaiset luonteet purkautuvat kuin tulivuori pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Rassmann vapisi ratkaisun lähetessä.
Ja sitte rouva Schorn, kaunis rouva Schorn, joka piti hänestä niin paljo ja joka Rosaneidistä huolimatta valmisti niin usein unettomia öitä! Mitä hän saattoi tältä rouvalta toivoa, jos tämä saisi tietää hänen kunniattoman menettelynsä?
Ei, se ei käynyt laatuun. Uhkaavaa paljastusta täytyi koettaa torjua.
Ja aika toi neuvon. Herra Antonius Pätzoldt esitti paperin uudistusta.
Se oli ainoa keino.
Marat toinen teki vielä toisenkin ehdotuksen.
"Kansalainen Rassmann", tuumi hän, "tarvitsettehan rahaa vieläkin. Kirjoittakaa siis 250 taalarin vekseli ja ottakaa vielä 100 taalaria, silloin on se veitikka tosin praeter propter ansainnut viisikymmentä taalaria kahdessa kuukaudessa aivan ilman edestä, mutta, kuten sanotaan, hädässä syö piru kärpäsiäkin. Mutta luottakaa siihen, että se mies vielä saa puukon kurkulleen."
Mutta Rassmann vapisi. "Jos juutalainen näyttelee kahta naamaa ja ensin ilmaisee asian Schornille?" epäröi hän. Pieni kähertäjä pani kaikki vakuuttelukykynsä liikkeelle.