Rouva Schorn, yksinkertainen rouva Schorn, joka ennen ei olisi voinut ajatellakaan menevänsä huveihin, koska tiesi, ettei hänen miehensä tulisi mukaan, sai tänään tuskin lainkaan pukuaan valmiiksi, niin paljo oli hänellä valitsemista ja kokeilemista.
Rassmann oli päivän kuluessa kertonut hänelle jo niin paljo näytelmästä, että hän innoissaan ensi kerran avioliittonsa aikana aivan unhotti pitää huolta lapsistaan, niin että Villy ja Liisu neljännestunnin ajan huusivat turhaan kahviaan.
Varmaankin oli teatterin saliin kokoontunut koko kaupungin hienosto; täytyi siis laittautua. Millaiseen pukuun oli hänen pukeuduttava? Tästä sai hän päänvaivaa. Hän kysyi mieheltään. Schorn nauroi.
"Oletkos hupsu Hannaseni, kun kysyt sellaisia minulta! Kysy Gustavilta, hän kyllä tietää mikä sellaisissa tilaisuuksissa on muodissa."
Näin sanottuaan meni hän jälleen työhönsä.
Oikein; Rassmannin täytyi se tietää.
Oi, hän oli jo ajatellut Rassmannia, mutta olihan siihen vielä aikaa, kun hän ensin oli kysynyt mieheltään.
Olihan nyt viimeksi mainittu antanut uuden todisteen siitä, missä määrin hän oli luovuttanut ystävälleen oikeuden vallita hänen vaimoaan.
Oi, ei edes hänen puvustaankaan hän välittänyt, tämä yksinkertainen ja kuitenkin niin kelpo Schorn. Mistä toiset miehet tavallisesti tunsivat ylpeyttä: rouviensa maukkaasta esiintymisestä — sen hän sivuutti kuin se olisi yhdentekevää! Tämä oli oikeastaan häpeällistä.
Hanna, joka seisoi peilinsä edessä, tiuskasi, enemmän teeskennellyllä kuin todellisella suuttumuksella polkasten jalkansa lattiaan, puoliääneen itsekseen: