— Menkää vain edellä. Saatte heti kuulla.
— Oi ei, vaan teidän perässänne.
Heidän astuessaan huoneeseen, hyppäsi kaksi suurta kissaa alas katetulta pöydältä sohvan ääressä, ja piiloutuivat leveän sängyn alle. Kaikesta päättäen olivat ne juuri olleet ottamaisillaan pöydälle tuodut ruoat likeisen tutkimuksensa alaisiksi. Kunnianarvoisa emäntä törmäsi paikalla esiin:
— Missi, Mirri, mitäs te teette?! Ettekö te tunne seitsemättä käskyä? Odottakaa vaan, kunhan minä tästä kerron herrakullalle, kirkui hän vihoissaan, huolimatta hyyryläisensä läsnäolosta.
"Herrakulta" oli hänen poikansa, joka isänsä kuoltua oli saanut hänen virkansa. Hän oli naimaton ja asui äitinsä luona. Rouva Brennerlein odotti häntä juuri kotiin, jonka tähden hän oli tuonut ruoat pöytään.
Suuren perhelampun valossa näyttäytyi Filip Brennerlein vainajan leski rotevaluiseksi, seitsemättäkymmentä ikävuottaan likeneväksi naiseksi. Hänessä oli jotakin, joka muistutti noitaämmää juhlapuvussa. Hän käytti mielellään suuria, vaaleavärisiä esiliinoja ja hoiti erityisellä huolella tukkaansa, jossa ensi harmaat hiukset yksitellen näkyivät ja joka, jaettuna molemmin puolin otsaa, aina oli siloseksi kammattu.
Hän oli jo neljäkymmentä vuotta asunut tässä talossa ja sinä aikana oli hänen nimensä naapurien kesken ennättänyt hankkia maineen, joka ei liioin ollut hänelle eduksi. Hänen puhetaitonsa palveluksessa oli sata kieltä. Kirkko ja kaikki mikä siihen kuului oli oikein hänen valtakuntansa. Joka kolmantena sananaan käytti hän "Herra Jumalaa", kuudentena "pastoria" ja kymmenentenään "seurakuntaa". Huomattava on, että sen lisäksi "meidän" seurakuntamme sai erityisen painon. Sitäpaitsi tunsi hän kaikki pappistoimen salaisuudet ja seurakunnan olosuhteet. "Sisälähetystä" suosi hän erittäin vilkkaasti.
— Eikö herra tohtori suvaitse istuutua? Kiireesti työnsi hän pöydän sohvan edestä, sitaisi kädellään päällystä ja hypisti valkeita pitsikoristeita, jotka peittivät selkänojaa.
— Kiitos, minulla ei ole aikaa… Huoneessani odottaa tyttö…
Ulrika Brennerlein ei antanut hänen puhua loppuun. Hänen kasvoihinsa tuli ilme, joka osoitti hänen osaavan panna arvoa siihen mitä hänelle uskottiin.