Hän painoi lasten käsiä hyvästiksi, otti hattunsa ja sateenvarjonsa ja alkoi juuri lähteä, kun viereisestä huoneesta rupesi kuulumaan omituista laulua, jota seurasi narina ja kopina, ikäänkuin joku vaivalla olisi koettanut nousta. Bläsel, jonka uni vihdoin oli voittanut, oli herännyt, mutta huomaamatta mitä oli tapahtunut, ilmestyi hän horjuen kynnykselle, paljain päin, päällystakki avoinna, jotta kaikki alimmaisen takin puutteellisuudet tulivat näkyviin. Hänen esiintymisensä teki läpeensä rappiolle joutuneen miehen vaikutuksen. Kun lasisilmät senlisäksi putosivat nenältä ja hän huonosti näki ilman niitä, niin hänen katseensa oli hyvin samea.
— No lapset, mitä tänne kuuluu?… Eikö täällä sitte ole mitään juotavaa?… Kaikki te olette pässinpäitä, sammalsi hän, pitäen kiinni ovesta.
Kun Josefa hänet näki, päästi hän huudon ja kätkeytyi Konradin taakse, tämän suureksi kummastukseksi.
— Auttakaa minua, herra pastori, minä pelkään häntä, pyysi hän, kauhusta vavisten. Konrad ei voinut ymmärtää, miksi hän pelkäsi.
— No, ei hän sinulle mitään saa tehdä, puuttui Jannusch asiaan, mikä taaskin nauratti "pahaa poikaa". Bläsel oli vihdoin onnellisesti saanut lasisilmät nenälleen.
— Hei pikkunen… mehän olemme vanhat tutut, virkkoi hän nähdessään Josefan ja rupesi tavottelemaan häntä, mutta kaatui samassa pitkäkseen lattialle. Jannusch ja August haalasivat, toinen pää-, toinen jalkapuolelta, hänet viereiseen huoneeseen. "Pahaa poikaa", joka ei sormensa päälläkään ollut auttanut, huvitti tämä suuresti. Juopuneen silmät menivät taas pian umpeen. Kun Konrad pois lähtiessään astui hänen ohitsensa, niin ei hän uskaltanut katsoa häneen, pelosta, että mitä suloisimmat muistot hänessä heräisivät; vasta päästyään ulkoilmaan pysähtyi hän muutamaksi hetkeksi ja veti syvältä henkeään.
Hän ajatteli maalaispastoria ja Agataa.
TOINEN OSA
"Ja tapahtui, koska Jesus oli lopettanut nämät puheet, että kansat hämmästyivät hänen oppiansa. Sillä hän opetti heitä voimallisesti ja ei niinkuin kirjanoppineet."
Math. 7: 28, 29.