Seuraavana hetkenä muisti hän, mitä Jannusch oli kertonut Josefan syntyperästä. Hänen ajatuksensa tekivät nykyään sellaisia hyppyjä, että hänen väkisin piti suunnata niitä toisaalle, jotteivät ne uudestaan ja uudestaan joutuisi Julius-nimen yhteyteen. "Pastori pääkaupungissa tai sen ympäristössä", oli ukko sanonut. Konrad ei voinut selittää, miksi hän heti oli tullut ajatelleeksi veljeään. Mutta miksi sitte ei? Julius oli ihminen niinkuin kaikki muut, vieläpä ihminen, jolla muutamassa suhteessa oli tavattoman suuria heikkouksia. Parhaan todistuksen antoi siitä Klaudinan vaikutusvoima häneen. Lieneekö hänellä ollut aavistusta asiain keskinäisestä yhteydestä? Tai ehkä Klaudinalla? Ainakaan ei Julius Klaudinalta salannut mitään. Mutta oli se sentään omituista, että juuri hän oli esittänyt, että Josefa pidettäisin talossa — hän, joka ensi kerran nähdessään tytön, oli näyttänyt niin tyytymättömältä, ja joka epäluulolla katseli jokaista uutta tulijaa. Itse Juliuskin oli suuresti hämmästynyt, kun hän oli ruvennut puhumaan Josefan puolesta. Mutta ehkä he molemmat jo edeltäkäsin olivat sopineet asiasta? Ei, se ei sentään voinut olla mahdollista. Sellaiseen teeskentelyyn ei Julius olisi antautunut, siitä hän oli varma. Mutta tänään iltapäivällä oli hänen isänsä lausunut: "Jos neiti Schaff tekee jotakin epätavallista, niin hänellä on erityiset syynsä siihen."
Sekavaksi tämä kaikki jäi Konradille, mutta hän päätti perinpohjin tutkia asiaa ja ensinnäkin tehdä tarkkoja huomioita. Kun hänen vihdoin piti lähteä kotiin, huomasi hän kääntyneensä aivan väärälle tielle. Tosin hän isälleen oli luvannut, jos mahdollista, tulla heille jo samana iltana, mutta nyt ei hän tuntenut vähintäkään halua siihen; hän pelkäsi kohtaavansa maalaispastorin. Eikä hän ollut siinä mielentilassa, että hän jo tänään olisi voinut esittää tuota vanhaa kertomusta tuhlaajapojasta mitä synkimmillä toisinnoilla. Hän läksi siis ravintolaan, söi — paremmin tottumuksesta kuin nälkää sammuttaakseen, selaili noin tunnin ajan eri sanomalehtiä saadakseen ajatuksensa suunnatuiksi toisaalle ja läksi sitte vaatimattomaan kotiinsa, jossa aikaiseen panihe maata. Mutta kauvan viipyi ennenkuin hän sai unta, jota hän juuri tänä iltana niin hartaasti halusi.
Vasta seuraavana iltapäivänä tuli hän käyneeksi isänsä luona. Maalaispastorista ja Agatasta ei heidän ensimmäisen käyntinsä jälkeen ollut kuulunut mitään. Vanhus ja Hedvig ottivat Konradin riemulla vastaan. He tiesivät jo kaikki mitä eilen oli tapahtunut. Vanha pastori oli tunti sitte ollut Juliuksen luona, joka oli kertonut Josefan tiedonannoista.
Tyttö oli siis todellakin palannut! Konrad koetti tiedustella, oliko hän maininnut Bläseliä. Mutta kumma kyllä, ei hän hänestä ollut maininnut sanaakaan; hänen kertomuksensa oli vain keskittynyt Konradin tuomaan apuun.
— Hän ei saanut lakatuksi itkemästä, virkkoi vanhus. — Jumala siunatkoon hyviä töitäsi, poikani, lisäsi hän ja sulki hänet toistamiseen syliinsä.
— Olisinpa tahtonut nähdä sinut lapsenpiikana, huudahti siihen Hedvig, ja jatkoi hetken kuluttua: — Voi taivas, miten ne lapsiraukat ovat mahtaneetkaan kärsiä huonosta hoidosta!… Koko päivän elää vesisopalla! Mutta nyt tulee sinun sisaresikin rakkaus tekemään jotakin puolestaan.
Hänen tuumansa oli valmis. Hän oli päättänyt ensi tilassa käydä Josefan kodissa. Ja tätä tarkoitusta varten oli hän kaivanut esiin kokonaisen koperon vanhoja vaatekappaleita, joita hän nyt suurella tyydytyksellä näytti veljelleen.
— Muutahan ei tällainen köyhä pappilan-tytär voi tehdä, virkkoi hän hymyillen, johon Konrad vastasi painamalla sydämmellisen suudelman hänen huulilleen.
Sitte hän itsekseen mietti, pitikö hänen isälleen uskoa, mitä Jannuschilla oli tapahtunut, varsinkin mitä tuli Josefan syntyperään. Vihdoin hän sentään huomasi parhaaksi olla pääasiaan koskematta ja ainoastaan kertoa kohdanneensa Oskar Bläselin noissa mitä omituisimmissa oloissa. Eihän hän sitäpaitsi vielä ollut mistään varma, jonkatähden ei hän tahtonut tehdä vanhusta levottomaksi. Kuka saattoi tietää, miten aika sitäpaitsi asiat kehittäisi. Mitä taas tuli vanhimman pojan julkeuteen, niin hän olisi hävennyt sanallakaan siihen edes viitata.
Pastori ja Hedvig hämmästyivät äärettömästi. Varsinkin vanhus, joka muutamaksi hetkeksi kävi vallan sanattomaksi. Ensinnäkin hän ajatteli, miten hirveästi pojan rappiotilan täytyi koskea hänen maalaiseen virkaveljeensä.