— Etkö sinä ensinkään puhunut hänen kanssaan? kysyi hän.
— En, niinkuin jo sanoin, vastasi Konrad. — Hän oli juovuksissa niinkuin pölkky. Olisi ollut turhaa lausua hänelle järkevää sanaa. Minun oli vaikea edes tuntea häntä, niin hän on muuttunut, eikä suinkaan edukseen… Sinä tiedät etten moneen vuoteen ollut häntä nähnyt. Muuten ei hänellä näyttänyt olevan aavistusta siitä, kuka minä olin. Lähtiessäni makasi hän pitkällään permannolla ja kuorsaili.
— Voi pyhä Pietari! huudahti vanha Baldus melkein leikillisesti. — Niin, hän kuuluu pitäneen hullua peliä, asuessaan tuolla Marta-kirkon luona. Mutta se saatiin vasta myöhemmin selville. Harvoin hän aamusin oli palannut kotiin ennen kello neljää. Hänestä kerrottiin mitä likaisimpia juttuja. Torin toisella puolen on kapakkaluola, jonkinlainen yökahvila, johon hän säännöllisesti oli mennyt, kun muut kapakat jo olivat suljetut. Saattaa ajatella kummoisessa seurassa hän siellä oli… Konjakki oli tullut hänelle oikein himoksi. Sitä hänen sanotaan juoneen tavattomia määriä. Jonkun ajan kuluttua oli hän käynyt kuuluisaksi kuin kirjava koira. Tyttöletukat kuuluivat kutsuneen häntä "herra pastoriksi"… Sanotaan hänen juopuneena pitäneen koesaarnansakin. Kirkon perällä oli istunut muutamia hänen juomakumppaleistaan; kun hän sitte alkoi puhua tämän maailman synnillisyydestä, nauroivat nämät ääneen. Superintendentti Thürmel oli vallan vimmoissaan. Hän teki asiasta lopun, käyttämällä kirkonkuria… Mutta seurakunta ei pitkiin aikoihin voinut unohtaa tuota onnetonta juttua. Hulluuden vanhus teki kun määräsi poikansa papin-ammattiin. Ja päävika oli, että hän kotoa sai liian runsaasti varoja.
Lopuksi huomautti pastori pitävänsä velvollisuutenaan paikalla toimittaa tiedon maalaispastorille, joka pappilassa oli sanonut, missä hän olisi tavattavissa. Konrad olisi kyllä mielellään jutelleet yhtä toista asiaa koskevaa, jollei hän olisi pelännyt sittenkin joutuvansa tuohon arkaan kohtaan. Hän siis ainoastaan lisäsi, että hän likeisinä päivinä toivoi voivansa antaa lähempiä tietoja Oskarista, ja sanoi jäähyväiset.
Loppuosan iltapäivää oli hän ahkerasti työssä. Oli pitänyt ruveta toimittamaan uutta painosta hänen kirjaansa vuorisaarnasta ja hän oli päättänyt kirjoittaa esipuheen, jossa hän asiallisella ja arvokkaalla tavalla torjuisi oikeauskoisen sanomalehdistön hyökkäyksiä. Kello kuusi oli hän ilmoittanut käyvänsä Pyhän Marta-seurakunnan ensimmäistä pappia tervehtimässä. Myöhemmin aikoi hän käydä Juliusta puhuttelemassa, sillä varkausjuttu oli taas juolahtanut hänen mieleensä. Hän tahtoi persoonallisesti vakuuttautua, miten paljon siinä oli perää jo senkin tähden, että Klaudina oli vakuuttanut kadottaneensa rannerenkaansa. Salaperäinen hämäryys, joka varjosi Josefan olentoa, herätti yhä enemmän hänen myötätuntoisuuttaan.
Lähdettyään talosta ja käydessään tietä kirkon ta'atse, näki hän Brennerleinin, joka jo hyvän matkan päässä nosti lakkiaan, antaen harvojen hiussuortuviensa liehua tuulessa. Hengästyneenä, niin paljon kuin hän lyhyiltä norsunjaloiltaan pääsi, kiiruhti Nikolaus suoraan häntä kohti.
— Hyvä, että vielä tapaan herra tohtorin, sanoi hän basso-äänellään, joka tällä kertaa oli viritetty hyvin syvältä. — Monet terveiset herra pastori Holtmannilta… joka pyytää, ettette tänään kävisi hänen luonaan… Herra pastori on äkkiä tullut pahoinvointiseksi. Hän pyytää teitä huomenna juomaan kahvia luonaan. Suokoon vain hyvä Jumala, että hän pian parantuisi, päätti Nikolaus tekopyhästi puheensa ja loi katseen kirkontornin huippuun.
— Kiitoksia paljon, hyvä Brennerlein, vastasi Konrad. Hetkeksi hän neuvotonna seisahtui, kysyen itseltään mihin hän nyt lähtisi? Sanoma tuli niin odottamatta ja viime hetkessä.
— Meneekö herra pastori ehkä takaisin kotiin? kysyi Nikolaus nöyrästi. — Muuten minä voisin… jos herra pastorilla olisi jotakin toimitettavaa äidille… menen nimittäin nyt hänen luokseen, lisäsi hän samassa kiireesti, ikäänkuin sovittaakseen tunkeilevaisuutta kysymyksessään.
— En vielä tiedä… mutta luultavasti en mene kotiin, vastasi Konrad hajamielisenä. Sitte hän asteli eteenpäin, sillä hänen piti viedä pari kirjettä postiin. Hän päätti vielä kerran tavata isänsä, ennenkuin hän menisi Juliuksen luo. Ehkä sitäpaitsi maalaispastori samana iltana tulisi ystävänsä tykö käymään; tulisi Agatan kanssa, — lisäsi Konrad ajatuksissaan. Hän ei voinut itselleenkään selittää, minkätähden tuon nuoren naisen kasvot yhtämittaa sukelsivat hänen eteensä.