— Tulkaa, Missi ja Mirri, niin laitetaan sille retkaleelle jotakin syötävää, sillä retkale se sittenkin on ja siksi se jää — ja omat ajatukseni minulla on koko asiasta. Ei sitä meidän päivinämme turhaan kadulta korjata sisään tuollaisia henkilöitä… Mitä sinä Missi mauruat? Pysykkin mauruamatta! Ota esimerkkiä Mirristä, se on paljon kiltimpi… Niin, mitä minun pitikään sanoa… Niin, sitä, etten liioin luule tämän uuden täällä tulevan kuinkaan pitkäikäiseksi: me tulemme pitämään siitä huolta! Meidän seurakunnassamme pitää kaiken käydä puhtosesti ja siististi… Mirri sinä, älä mene sen padan kimppuun, tulet likaiseksi… Seurakunnan kunniallisessa palveluksessa on meikäläinen harmaantunut ja vanhentunut. Hyvä Jumala tietää miten säntillisesti aina aamu- ja iltarukoukset ovat tulleet rukoilluiksi. Ja tulee sitte tuollainen nuori mies suutansa soittamaan. Kaikkia tässä…
Armottomasti kalisteli hän hellanrenkaita, ikäänkuin niille kostaakseen.
— Vapaamieliset yleensä eivät sovi kirkkomme palvelukseen. Niinhän se herra konsistoorineuvoskin hiljan oli sanonut, kertoi herrakulta… Missi, mitä, sinä koukistat selkääsi sanoilleni! Minäpä sinut opetan koukistuksista, kun puhun näin totisia asioita. Taidat siinä vielä irvistellä ja nauraa. Odotahan, en ole tänään leikkituulella!
Hän tempasi seinältä mattokepin ja lähetti sen kopistamaan mustan kissan selkää. Surkeasti naukuen elukka pakeni pesuinpenkin alle.
— Niin, mutiseppas vielä, senkin hirviö… Mirri, sinä olet paljon siivompi, tule tänne niin saat maitoa!
Harmaa kissa naukui ystävällisesti, sivellen päätään harmaan hameen helmaa vastaan.
— Nuo valistuneet, niinkuin he itseään nimittävät, tahtovat asettaa kirkon temppelin harjulle. Mutta sitä emme me siedä, sanoo herrakulta, ja herrakulta on jumalaapelkäävä mies. Niin, niin, se aika jossa elämme, on paha! Uskovaiset työnnetään syrjään ja uskottomat tahtovat hallita. Vapahtajaa ei enään pidetä Jumalan poikana, vaan tavallisesta vaimosta syntyneenä… Mutta hovisaarnaaja Bock, hän se heille antaa takaisin kokouksissa… se hurskas, herttainen, kelpo mies. Suokoon hänelle taivas vielä pitkän iän…! Missi, senkin kelvoton kalu, etkö etene siitä kanasta! Mirri, sinä saat maitoa ja vehnäleipää. Ja hän saa rangaistuksekseen istua ja katsoa kuinka sinä syöt… Niin, kaikki he kirkkoon iskevät kiinni hampaansa, mutta kylläpä purevat hampaansa pirstoiksi… No, tuossa on nyt teetä retkaleelle. Paistiakin on vielä vähän. Tarkastelenpahan likemmin puhdasta pulmusta, kun vien hänelle ruokaa. Niinkuin ei herrojen kandidaattien ihmisrakkautta tunnettaisi! Ei tarvitse muuta kuin muistaa Bläseliä. "Auttakaa langenneita naisia!" oli hänellä tapana sanoa. Ja hän heitä auttoikin, vaikka omalla tavallaan!… Suoraan silmiin minä huomenna voin hänelle sanoa sen, mistä häntä tänään syytin… Eikä tiedä… tuo tuolla ei tunnu olevan rahtustakaan parempi…
Hän ojentui ottamaan tarjotinta, järjesti teevehkeet, huusi kissat ja läksi niiden seuraamana takaisin asuinhuoneeseen.
Konrad tapasi Josefan istumassa samassa asennossa, johon hän oli hänet jättänyt. Haju hänen märistä vaatteistaan tuntui ilkeältä. Konrad avasi ylemmän ikkunaruudun päästääkseen sisään raitista ilmaa. Sade ja tuuli olivat lakanneet. Hän käveli edestakaisin huoneessa. Emännän epäluulo oli häntä syvästi suututtanut ja antanut hänen ajatuksilleen määrätyn suunnan.
Kaksi päivää oli hän nyt ollut Berliinissä, jonka hän ylioppilaana kymmenen vuotta sitte jätti. Vain kahdesti tämän ajan kuluessa oli hän jonkun viikon viipynyt kaupungissa. Syntyisin oli hän berliiniläinen ja kuului sangen arvossapidettyyn sukuun, jonka ammattina miesmuistiin asti oli ollut sielunpaimenen toimi. Fredrik Wilhelm II:n aikana oli muuan Baldus tehnyt itsensä erittäin tunnetuksi oikeauskoisena saarnaajana. Ja vapautussodan aikana oli eräs Daniel Baldus sotilaspappina kuollut sankarikuoleman.