Konradin äiti oli kuollut. Hänen isänsä oli eläkettä nauttiva pastori Konrad Fredrik Baldus, ja veli Herman Julius oli yhä virassaan, naapuriseurakunnan ensimmäisenä pappina. Hän oli naimaton, kuului oikeauskoisiin ja nautti kirkkoraadissa suurta kunnioitusta. Viime vuosien kirkollisissa liikkeissä oli hän monasti näytellyt tärkeää osaa. Kun hän kaksikymmentä vuotta sitte oli vaalissa, oli seurakunnassa vallinnut kova taistelu, jossa vapaampi näkökanta uhkasi päästä voitolle; mutta vanhoilliset olivat sitte voittaneet vapaamieliset. Se oli tehnyt hänet yhä varmemmaksi oikeauskoisissa mielipiteissään.
Konrad oli kuopus; hän oli kuusitoista vuotta nuorempi kuin Herman Julius; hänen elämässään oli ollut paljon vaiheita. Ensin oli hän tutkinut luonnontieteitä, sitte oli hän joitakuita lukukausia kuunnellut filosofiaa, vihdoin isänsä erityisestä tahdosta antautuakseen teologiaan. Tätä oli paljon helpoittanut se seikka, että hänellä aikaisimmassa nuoruudessaan oli ollut tavaton taipumus saarnastuolista puhumaan.
Kolme vuotta oli hän ollut lastenkasvattajana eräässä kreivillisessä perheessä matkoilla, suurimmaksi osaksi ulkomailla; sitte oli hän vuoden viettänyt apulaispappina eräässä pienessä seurakunnassa Pommerissa. Aivan äkkiarvaamatta oli hän kutsuttu tänne hoitamaan toisen saarnaajan virkaa kirkossa vastapäätä. Hänen nimensä oli jo tuttu sanomalehdistä, sillä hänen vapaamielinen katsantokantansa, hänen uutta periaatetta suosiva kirjallinen toimintansa oli saattanut hänet monen ihmisen epäsuosioon. Jännityksellä ja uteliaisuudella odotti sentähden sekä kirkkoneuvosto että seurakunta hänen ensimmäistä esiintymistään.
Ensimmäiseksi tehtäväkseen oli hän käynyt tervehtimässä paria huomattavaa seurakunnan jäsentä, superintendenttiä ja tulevia virkaveljiään Pyhän Marta-kirkon seurakunnassa. Tuollaiselta esittelyretkeltä oli hän juuri tänään palannut, kun tilaisuus tarjoutui osoittaa Josefalle kristillisyyden ensimmäisen käskyn täyttämistä. Hän oli koko matkan ollut huonolla tuulella, hyvä työ varmaankin hänet siitä auttaisi.
Herra superintendentti Thürmel oli ottanut hänet kylmästi vastaan. Tosin oli hän ollut sangen kohtelias sekä laiminlyömättä mitään, jota sivistyneeltä ihmiseltä ja korkealta viranomaiselta saattaa odottaa, mutta keskustelun koko luonne oli ollut jääkylmä, liikkuen yksinomaan viitatulla tiellä uuden ja vanhan katsantokannan välissä.
Vasta kuultuaan että tohtori oli naimaton, oli herra Thürmel tullut hiukan armollisemmaksi. Jonkinlaisella hyväntahtoisuudella oli hän häntä silmäillyt, sitte kääntyäkseen Sesilian, vanhimman ja naimattoman tyttärensä puoleen, joka istui lukemassa kirjaa ja tuontuostakin huomaamatta koetti luoda silmäyksen tuohon miellyttävään mieheen, joka ei ollut edes kihloissa…
Koputus oveen herätti Konrad Balduksen hänen ajatuksistaan. Hänen kehoituksestaan astui rouva Brennerlein sisään. Puoliääneen ja hymyillen lausui hän "hyvää iltaa", tuli sitte likemmä, arvokkaasti kantaen tarjotinta ruokineen, juomineen. Sinä hetkenä ei hän ollut muuta kuin nöyrä, alistuva ja jumalaapelkäävä kirkonpalvelijan leski, joka aina hyyryläisensä hyväksi oli valmis mitä suurimpiin uhrauksiin ja jonka lempeistä kasvoista loisti sielun koko rajaton hyvyys.
— Tähänkö minä saan asettaa, herra pastori? kysyi hän vaatimattomasti, tultuaan sohvapöydän ääreen.
— Olkaa hyvä, vastasi Baldus lyhyesti ja siirsi syrjään kirjaläjää, joka oli tiellä. Sillaikaa kuin hän siinä kumartui, vilkaisi Ulrika Brennerlein oikealle. Katseella, jonka yksin kissat tunsivat, kun ne olivat huoneessa lianneet, mittasi hän tytön kokoonpainuneen olennon. Kiireesti oli hän ampunut myrkkynuolen silmästään, mutta Josefa oli ehtinyt sen tuntea. Hän lankesi vallan lamaan ja mieleen nousi kysymys: mitä hän minusta ajatteleekaan? Mutta samassa käänsi hän kirkkaan, tyynen katseensa mieheen, jonka hän nyt tiesi papiksi.
— Hyvää ruokahalua, virkkoi kunnianarvoisa rouva Brennerlein alaspainunein silmin ja siirtyi äänettömästi ovea kohti. Mutta ennenkuin hän sen avasi, kääntyi hän vielä kerran katsomaan Josefaa; tällä kertaa kohtasi hänen silmänsä sentään nuoren papin, joka suorana, tyynenä, ankaralla katseellaan karkoitti hänet huoneesta.