— Ota lamppu, Niilo, huusi hän ja kiirehti hänen saattamanaan ulos etehiseen, vetääkseen nyöriä, joka oli yhteydessä alaoven lukon kanssa.
Se oli todellakin hovisaarnaaja. Molempien toisten herrojen seurassa astui hän ylös portaita.
— Hyvää iltaa, virkkoi hän kovalla äänellä, ennenkuin hän vielä oli päässyt ylös asti. Nöyryydessään meni Ulrika miltei kaksinkerroin.
— Mikä kunnia, teidän korkea-arvoisuutenne, sanoi hän syvästi kumartaen. — Olkaa hyvät, astukaa likemmä.
Hän oli vuosien kuluessa oppinut, miten tuollaista herrasväkeä tuli kohdella. Bock ojensi hänelle ystävällisesti kätensä, nyökytti armollisesti päätään, antaen tavallisen hymynsä välkähtää kasvoille ja astui sitte edellimmäisenä vieraskamariin. Nikolaus pani lampun pöydälle ja poikkesi muutamia askeleita taappäin, kunnes Bock ja Kickert olivat istuutuneet sohvaan. Ulrika asetti kandidaatille tuolin ja silmäili sitte odottaen hovisaarnaajaan.
— Poikanne on varmaan teille kertonut, miksi olen tullut tänne, alkoi Bock. Ulrika antoi siihen myöntävän vastauksen ja Bock jatkoi: — voimme siis muitta mutkitta käydä asiaan käsiksi… Mutta istukaa, hyvä rouva… Ja ehkä te, Brennerlein, toimitatte meille mustetta ja kynää.
Nikolaus läksi, palatakseen muutaman hetken kuluttua.
— Kas niin. Kiitos…
— Mutta istukaa toki tekin, Brennerlein, kääntyi Bock alentuvasti Nikolauksen puoleen. — Ja te, hyvä rouva, tulkaa likemmä, jotta voin katsoa teitä silmiin. Nyt on hyvä… Eihän minun tarvinne sanoa teille, että jokaisen jumalaapelkääväisen ihmisen pitää pysyä totuudessa. Totuus on ennen kaikkia välttämätön… Eihän herra Baldus toki lie kotona? Ainakaan en nähnyt valoa ikkunoissa, keskeytti hän oman puheensa ja jatkoi sitte rauhoittuneena: — Totuus on ennen kaikkia kirkolle välttämätön ja hyödyllinen, ymmärrättekö rouva Brennerlein? Sanon sen vieläkin kerran: hyödyllinen. Kertokaa siis tästä asiasta ainoastaan se, mikä kirkolle saattaa olla hyödyksi. Edellytän ettette unohda, mistä kaikesta olette kirkolle kiitollisuuden velassa.
— Aivan niin, uskalsi seminaarintirehtori huomauttaa. Tapansa mukaan oli hän laskenut lasisilmänsä punertavan nenän päähän ja tutki niiden päällitse tarkkaavaisesti Ulrikan kasvoja. Akka oli kytkenyt kätensä ristiin syliinsä ja kalvennut.