— Tiedän, teidän korkea-arvoisuutenne, mistä kaikesta minun on kirkkoa kiittäminen, vastasi hän vapisevin äänin.
Mutta Nikolaus istui käsivarret rentoina, lausumatta sanaakaan. Mieluinten olisi hän ollut kyökissä.
— No, siis… Hovisaarnaaja nojausi mukavasti sohvaan, loi silmänsä kattoon ja leikitteli lasisilmillään. — Kirjoittakaa, herra kandidaatti, virkkoi hän: — Kirkonpalvelijan-leski Brennerleinin todistus pastori Baldus nuorempaa vastaan.
Kandidaatti oli avannut laukkunsa ja riensi kiireen kautta noudattamaan käskyä. Sitte alkoi kuulustelu.
Toinen luku.
Samaan aikaan istui Klaudina huoneessaan Josefan kanssa. Se oli hauska, keskinkertaisen suuri huone, jonka ikkunat olivat pihalle päin. Klaudina oli sinne koonnut kaikki, mikä hänestä näytti saattavan sulostuttaa yksinäisyyden hetkiä. Kodikkaisuuden tunne oli hänelle sitä suurempi, koska huonekalut olivat hänen omansa. Ne olivat hiukan vanhanaikaiset, mutta tanakat ja raskaat ja kotoisin erään pastorin kodista hänen syntymäkylässään. Se oli pieni kaupunki Schlesiassa ja pastori oli hänkin ollut poikamies, jonka talouden järjestystä Klaudina oli hoitanut viisi vuotta ja joka vähää ennen kuolemaansa oli lahjoittanut huonekalunsa hänelle, koskei hänellä ollut mitään omaisia. Klaudina piti tavattomasti papeista. Kun hän pian senjälkeen muutti Berliiniin ja tuli Juliuksen taloon, niin hän jo muassaan toi ikäänkuin oikean hengen; sillä tunsihan hän naimattoman papin tarpeet perinpohjin, eikä siis ollut neuvomisen puutteessa. Miehelle, joka niinkuin Julius rakasti mukavuutta, oli se erittäin edullista.
Tietysti Klaudina oli pitänyt parhaana kertoa, että huonekalut olivat olleet hänen isänsä, erään alemman virkamiehen, omat, jonka kuoleman jälkeen hänen oli täytynyt ruveta viettämään elämäänsä taloudenhoitajattarena. Sillä jos kuultiin poikamiehen lahjoittaneen tavaraa nuorenpuoleiselle naiselle, niin siitä tavallisesti jouduttiin kaikenlaisiin johtopäätöksiin. Olivathan ne kyllä varsin oikeutetut, mutta oliko hänen velvollisuutensa heti ensimmäiselle seuraajalle mennä antamaan aihetta epäilyksiin? Se olisi vain pannut uskon hänen hyveisiinsä horjumaan ja jokainen nainenhan tahtoo loppuun asti säilyttää hyveensä edes näennäisesti.
Julius katseli siis huonekaluja jonkinlaisella kunnioituksen tunteella, kun Klaudina hänelle kertoi miten hänen äitinsä oli niistä pitänyt, varsinkin telttakattoisesta vuoteesta. Tuo mahtava laitos, joka täytti miltei koko seinän, saavutti aina hänen täydellisen ihailunsa; se näytti olevan tehty vartavasten sellaista jättiläisnaista varten kuin Klaudina.
Olisipa Julius tietänyt, että siinä kaksi pappispolvea yöksi oli laskenut levolle väsyneet päänsä! Ehkä hän silloin olisi katsonut sitä vieläkin suuremmalla kunnioituksella — mutta mahdollisesti myöskin ei.
Klaudina istui tuolilla uunin ääressä. Hänen edessään oli avattu kirja. Lamppu seisoi niin likellä, että se heleästi valaisi hänen kasvonsa. Josefa, joka istui etempänä, jäi puolihämärään.