— Mutta älä toki enään itke, sanoi Klaudina ja nosti harmistuneena katseensa. — Täytyyhän meidän kaikkien kuolla ja sisaresihan oli vain pieni lapsi. Ja sinä pääset nyt hautajaisiin… Sitäpaitsi sinun pitää muistaa mitä pastori sanoi: että pikku Maria nyt on onnellinen, sillä nyt hän paratiisissa saa leikkiä enkelien kanssa.
— Olisi ollut paljon parempi, jos hän olisi saanut leikkiä Eemilin ja Fransiskan kanssa, vastasi Josefa nyyhkyttäen.
— Johan minä olen sanonut sinulle, ettet saa epäillä sitä mitä pastori sanoo, alkoi Klaudina ankarasti. — Jos pastori on sitä mieltä, että pikku sisaresi taivaassa on onnellinen, niin sinun ehdottomasti täytyy uskoa se. Tahdothan sinä tulla kristityksi ja silloin sinun ennen kaikkea tulee olla kuuliainen eikä panna vastaan.
— Saanhan minä mustan leningin? uskalsi Josefa arasti kysyä, pyyhkien silmiään nenäliinalla. Saatuaan tämän lupauksen, oli hän lakkaamatta miettinyt sitä, että hän surupuvussa esiintyisi hautausmaalla. Hänellä ei pitkiin aikoihin ollut ollut uutta sunnuntaileninkiä ja ajatellessa sellaisen omistamista, tunsi hänen surunsa jonkinlaista lievennystä. Hän oli jo miettinyt sitäkin, kuinka olisi hauska, jos molemmat toisetkin sisaret saisivat samallaiset tamineet. Hän päätti ensi tilassa lausua pyyntönsä, jos neiti Schaff vain pysyisi yhtä hyvällä tuulella kuin hän koko aamupäivän oli ollut.
Josefa ei ehkä ensinkään olisi palannut, jollei hän olisi toivonut, että pastori ja Klaudina häntä auttaisivat. Ihme kyllä että he niin ystävällisesti olivat ottaneet hänet vastaan. Varsinkin kun juuri ennen hänen lähtöään Klaudina oli ollut vihoissaan ja ankarin sanoin oli ajanut häntä työhön.
Muutos oli tapahtunut siitä syystä, että Klaudina oli löytänyt rannerenkaansa ja pastori senjohdosta oli tullut huomanneeksi kuvan itse asiassa olleen vähäarvoisen kappaleen. Sitäpaitsi ei Josefa vielä milloinkaan ollut käynyt etehisessä. Klaudina oli äkkiä ruvennut puhumaan hänen puolestaan ja arvellut, että joku toinen yhtä hyvin oli saattanut ottaa kuvan; ehkä se jo oli ollut useita päiviä poissa, vaikkei sitä ollut huomattu. Ja ehkä pastorin rippikoululaisten joukossa oli sellaisia, joihin ei ollut luottamista. Tämä kaikki oli pastorillekin selvinnyt. Hänessä oli päässyt voitolle hänen virkansa velvollisuus: älä tuomitse vierasta palvelijaa.
Kummallista kyllä, ettei hänen epäluulonsa langennut August Jannuschiin; tosin hän pari kertaa tuli ajatelleeksi häntä, mutta poika oli tehnyt häneen niin erinomaisen vaikutuksen, että hän paikalla kumosi epäilyksensä; jo sekin olisi ollut ikävää, jos hän olisi tuhlannut hyvyyttään arvottomaan esineeseen.
— Tietysti sinä saat leningin, vastasi Klaudina — Ja kyllä sinun hyväksesi vielä tehdään paljonkin, jos osoitat sen ansaitsevasi… Mitä sinä sitte pidät tuosta hameesta?
Eilen oli hän nimittäin Juliuksen suostumuksella ostanut halvan jokapäiväisen leningin, joka tänään ensi kertaa oli Josefan yllä. Se oli sinisestä, kukillisesta karttuunista ja muistutti suuresti orpolapsien pukuja. Josefa oli siitä äärettömästi ilostunut.
— Hirveän paljon. Ja nyt minä vanhasta leningistäni voin laittaa jotakin Fransiskalle, vastasi hän.