— Kastamisesi päiväksi sinä saat kultaisen ristin, sanoi Klaudina taas. — Herra pastori aikoo jo huomenna mennä hankkimaan isäpuoleltasi lupaa että saat tulla kristityksi. Hänhän kuuluu olevan hurskas mies, joten ei hänellä suinkaan mahtane olla mitään sitä vastaan.
— Isä Jannuschko hurskas?! Kuulisipa hän sen, niin ei itsekkään uskoisi.
Se oli Josefan mielestä niin hullunkurista, että hänen hiljaa piti naurahtaa, vaikkeivät kyynelten jäljet vielä olleet kuivaneet.
— Kas, lapsi kulta, siinä se sinun valheellisuutesi taas tulee ilmi, josta velipuolesi eilen pastorille kertoi niin kauniita juttuja. Se ei minua hämmästytä, sillä odotin jo sitä. No, toivottavasti meidän onnistuu karkoittaa sinusta pois pahe. Ainakin olet viimeisen kerran sitä käyttänyt minun läsnäollessani. Kyllä minä vielä tiet ja keinot keksin… Mutta ruvetaanpa nyt lukemaan.
Hänen kasvoissaan oli hetken ajan viipynyt ystävällisyyden välähdys, mutta se katosi äkkiä, ja sijaan tuli jonkinlainen ilkkuva julmuus, joka loisti hänen silmistään. Hän oli lausunut sanansa korkealla äänellä, mutta hitaasti ja tyynesti. Josefa hämmästyi niistä niin, ettei hän saanut sanaakaan suustaan. Liikkumatonna kuin vahakuva tuijotti hän Klaudinaan, joka ilman minkäänlaista sisällisen liikutuksen merkkiä oli kumartunut selailemaan kirjaa, Sentähden siis August eilen oli tullut pastorin puheille! Josefa oli arvellut hänen tulleen itseään hakemaan. Ja nyt hän aika lailla oli panetellut häntä. Veri oli karannut hänen kasvoilleen. Minä en milloinkaan valehtele, oli hän vimmastuneena huutamaisillaan, mutta Klaudina virkkoi samassa:
— Toivon ettet toki aio ruveta itseäsi puolustamaan, sanoi hän tyynesti, katsettaan kohottamatta. — Sillä sinä vain pahentaisit asiaa. Sinussa piilee vielä äitisi henki ja se pitää hävittää juurta jaksain… Kuuntele nyt tarkkaavaisesti.
Josefa pysyi yhä sanattomana. Kaikki mitä hän vasta oli kuullut, tuntui hänestä niin käsittämättömältä, että hän miltei oli kuin pahojen voimien vallassa. Hän sortui tuon pirullisen naisen taikakeinojen alle; ja niin oli ollut siitä asti kuin hän joutui hänen käsiinsä. Tänä hetkenä oli hän ikäänkuin tahdotonna. Tuska, suuttumus kärsitystä nöyryytyksestä, se tieto, että hänen pitää tulla kristityksi ja alkaa uutta elämää — kaikki pyöri hänen päässään. Jo kahtena päivänä hän oli huomannut olevansa aivan sekaisin ja nyt hänen siitä huolimatta piti koota ajatuksensa ja oppia "uusi uskonto", niinkuin hän sitä nimitti.
Klaudina aikoi tänään alkaa valmistaa häntä kasteeseen, selittämällä hänelle pyhiä sakramentteja. Hän tunsi sellaiset asiat erittäin hyvin, sillä kun ihminen saman vuosikymmenen aikana on palvellut kahta pastoria, niin onhan hän silloin tällöin tullut vilkaisseeksi hänen ammattiinsakin. Sitäpaitsi Klaudinan elämään sillä tavalla tuli vaihtelua ja hänen siveellinen voimansa pantiin koetuksen alaiseksi. Ja lopuksi: hän tahtoi Juliukselle näyttää, että hän henkisessäkin suhteessa saattoi olla hänen arvoisensa. Mutta pääasiallisesti häntä johti kunnianhimo: hän tahtoi taivuttaa lapsen täydellisesti valtansa alaiseksi; sotkea sen kuin savikappaleen, voidakseen sitte muodostella siitä mitä tahtoi. Hän ei ollut ruvennut Josefan uskonnonopettajaksi sentähden, että hän olisi ollut niin vakuutettu kristillisen opin totuudesta tai rakastanut kirkkoa, vaan saadakseen tytöstä aseen Konradia vastaan.
— Kristityn ensimmäinen velvollisuus on kirota kaikki epäkristilliset teot ja pysyä kirkolle uskollisena kuolemaan asti, alkoi hän, katsoen Josefaa suoraan silmiin. — Kaikki kirkon viholliset ovat samalla kristittyjen vihollisia; tekisit siis suuren synnin, jos puolustaisit tuollaista vihollista, sensijaan että sinun kaikin voimin pitäisi koettaa vahingoittaa häntä. Ymmärrätkö?
— Luulen että ymmärrän. Kaikkien ihmisten, jotka vastustavat kirkkoa, tulee olla vihollisiani, vastasi Josefa, joka pelosta koetti kuunnella niin tarkkaavaisesti kuin suinkin.