Äkkiä hän muutti äänensä. Sillä hän tuli ajatelleeksi, että hyvällä ehkä saisi aikaan enemmän.
— Ole hyvä ja koeta ajatella. Etkö ollut puoleksi tainnoksissa, kun tohtori Baldus sinut löysi?
— Olin. En ensinkään tietänyt mitä oli tapahtunut.
— Vai niin. No kas, se on jo paljon. Mutta kai sinä toki muistat, että hän kävi sinuun kiinni…
— Niin, kyllä kai. Niin minusta ainakin tuntui… olin äkkiä ruvennut voimaan niin pahoin, että tuskin pysyin pystyssä.
— Entä sitte, kun olitte päässeet huoneeseen? Siellä hän suuteli sinua, eikö niin?
— Suuteliko herra pastori minua? En todellakaan tiedä.
Tyttö tuijotti eteensä, koettaen väkisinkin koota ajatuksensa.
— Totisesti hän sen teki. Älä sinä siinä koeta kieltää ettei se olisi totta! Muut ihmiset sen kuulivat. Minä huomaan jo, että tahdot minua aika lailla pettää. Ajattele kiirastulta. Lopulta sinut varmaankin täytynee viedä laitokseen, missä pakkopaita opettaa sinulle tottelevaisuutta. — Tämän lausui Klaudina niin pontevasti ja ääneen, että Josefa säpsähti. — Ajattele vielä kerran tarkkaan asiaa, jatkoi hän samaan tapaan. — Eikö tämä pappi kuvassa ole ihan tohtori Balduksen näköinen?
— Taitaa olla, vastasi Josefa, uudestaan tarkasteltuaan kidutettua miestä.