Josefa oli niin peloissaan, että hän päätti vastata vain siihen mitä häneltä kysyttäisiin. Keskeltä lukemistaan Klaudina äkkiä virkkoi:
— Tiedätkö, kuka oikea isäsi oli? kysyi hän aivan odottamatta ja katsahti Josefaan.
— Sain vasta eilen kuulla, että hän oli kristitty pappi.
Kummallinen muutos tapahtui Klaudinassa. Ensinnä hän ei sanonut mitään, vaan tuijotti Josefaan kuin ihmeeseen. Sitte hän nousi ja kurkisti ulos ovesta.
— Oletko varma siitä? kysyi hän hiljaa ja istuutui. — Toivottavasti tämä ei taas ole sinun omia keksintöjäsi, lisäsi hän, pysyäkseen uskollisena periaatteelleen, ettei tuolle lapselle pitänyt osoittaa liian suurta kunnioitusta.
Josefa kertoi, kuinka hän oli saanut sen tietää.
— En ennen tietänyt siitä mitään, sanoi hän, — mutta kummalliselta minusta aina tuntui, kun äitini minulle sanoi: jollei kirkkoja olisi, niin ei sinuakaan löytyisi maailmassa.
— No, jättikö äitisi mitään jälkeensä, joka voisi todistaa kuka isäsi oli?… Ehkä jotakin? Ajatteleppa tarkkaan.
Hänen käytöksensä oli kokonaan muuttunut. Selitys, jonka hän juuri oli saanut, oli muuttanut hänen mielialansa. Hän nousi taas tuolistaan ja asteli levottomana huoneen läpi. Äkkiä hän seisahtui; eräs seikka oli juolahtanut hänen mieleensä.
— Mutta sanoppa… minun piti jo eilen sitä kysyä. Kun sinä eilen illalla tulit tänne, niin sinä käyttäydyit juuri kuin joskus ennen olisit käynyt täällä… Onko sinulla ennen ollut jotakin tekemistä herra pastorin kanssa?