Klaudina kuvitteli paikalla, mitä nyt seuraisi. Oikeastaan hänen ilolla olisi pitänyt huomata saaneensa hovisaarnaajasta salaisen liittolaisen, mutta häntä harmitti, että toinenkin asteli samaa pimeyden tietä, jonka hän yksin oli luullut keksineensä. Nyt hän ymmärsi, minkätähden Bock oli tullut, ja päätti muitta mutkitta astua hänen perässään. Sekä pastori että hovisaarnaaja puhuivat yleensä hyvin ääneen; viereisessä huoneessa saattoi siis täysin kuulla, mitä he sanoivat. Klaudina astui rippikouluhuoneen läpi ja asettui odottamaan.
Päivällisaikaan oli Julius saanut kirjeen, jonka sisältö oli seuraava:
"Berliini lokakuun 20 p. 1888.
Rakas veli! Juuri sain August Jannuschin kautta vastaanottaa arvoisan kirjeenne. Vilpitön kiitos tästä teidän luottamuksenne osoituksesta. Nuori mies teki minuun erittäin hyvän vaikutuksen; hän näyttää ansaitsevan osanottoamme ja kristillistä apuamme. Minä tulen noudattamaan ehdotustanne. Suokoon Jumala, että olisimme saaneet laumaamme uskollisen sielun.
Vielä pyytäisin, että tänä iltana noin seitsemän aikaan uhraisitte minulle puolen tuntisen. Minulla on erittäin tärkeä asia kerrottavana. Tulen siis.
Sydämmellisesti tervehtien näkemiin asti Teidän
Bock."
Julius oli utelias tietämään, mikä tärkeä asia tuo saattaisi olla. Hän oli moneen kertaan lukenut kirjeen ja iloinnut pojan onnesta; se oli häntä suuresti tyydyttänyt, sillä hän piti hovisaarnaajaa ihmistuntijana, jota ei helposti petetä; nyt ei hänen tarvinnut pelätä, että edesvastuu mahdollisesti väärästä ihmisrakkaudesta lankeisi yksin hänen niskoilleen.
Hän oli juuri valmistamassa puhetta, jonka hänen tulevan viikon alussa piti pitää erään tunnetun seurakuntalaisen haudalla. Vainaja jätti jälkeensä huomattavan omaisuuden, joka ei aina ollut ansaittu aivan rehellisellä tavalla. Mutta jälkeenjääneet tahtoivat pitää komeat hautajaiset ja toivoivat vilkasta osanottoa, sillä vainaja oli aina ymmärtänyt antaa sekä seurakunnalle että köyhille lahjoja, jotta pahat puheet hänen raha-ansioistaan taukoisivat. Koska Julius jo vuosien kuluessa oli toimittanut kaikki perheessä esiintyvät kirkolliset toimitukset, niin hän sangen tarkkaan tunsi olot. Ei ollut suinkaan helppoa peittää miesvainajan paljoja pahoja ominaisuuksia hänen harvojen hyveittensä kustannuksella. Mutta vihdoin oli hän vanhojen konseptien avulla saanut kokoon innostuneen puheen, jonka tekstinä oli "rakkaus ei koskaan lakkaa". Hän toivoi sen tyydyttävän kaikkia.
Juuri kun Klaudina ilmestyi ovelle, oli hän sangen ärtyneessä mielentilassa. Hän oli nimittäin juuri silmäillyt läpi työtään ja huomannut, että vainajan äiti, joka vielä eli, oli jäänyt häneltä puheessa mainitsematta. Siitä huolimatta oli hänen kasvoillaan tavallinen ystävällinen hymy, kun hovisaarnaaja ojensi hänelle kätensä tervehdykseksi.