— Niin, hän voi huonosti; hänen piti juuri paneutua vuoteen omaksi, virkkoi hän vihdoin ojentaen Juliukselle kätensä jäähyväisiksi. — Siis näkemiin asti.
— Se tuli aivan äkkiarvaamatta. Hän kalpeni ja valitti päänkipua… Hyvää iltaa, herra pastori… Hyvästi, herra tohtori, sanoi Kickert. Hänestä tuntui kohtaus niin kamalalta, että hän seisoi kuin kuumilla hiilillä.
Hetken kuluttua läksivät molemmat.
— Niin sitä pitää lyödä vihollisensa. Olen varma siitä, että minä heidät karkoitin, naurahti Konrad, heidän jäätyään kahdenkesken. — Minä sain nimittäin tuon totisen miehen kiinni suuresta valheesta. Hän tietää aivan hyvin, ettei Holtmann ole kipeä… Ehkä sinua huvittaa kuulla, että minua vastaan on tekeillä suuri salaliitto…
— Vai niin. Sanoinhan sinulle, että avomielisyytesi tulee sinua vahingoittamaan.
— Niin, se on monelle ihmiselle myrkkyä… Eikö hän kantanut vastaani jotakin syytöstä? Kun astuin sisään, näytti minusta salaliitto olleen täydessä työssä. Vahinko kyllä; ehkä olisin voinut auttaa neuvoillani.
— Ei. He kävivät molemmat yhdistyksen asiassa, vastasi Julius, asettaen lampun takaisin kirjoituspöydälle ja istuutuen sen ääreen. Ryhtyäkseen johonkin työhön ja saadakseen kasvonsa tuon valheen jälkeen vähemmin näkyviksi, tarttui hän paperiliuskoihin, joille oli kirjoittanut ruumissaarnansa ja koetti syventyä niiden sisältöön; mutta siinä hän ei onnistunut, sillä Konradin varma käytös oli pannut hänet hämille. Muutaman minuutin kuluessa ei kuulunut muuta kuin suuren seinäkellon hidas tikutus. Siinä istui kaksi ihmistä, jotka ajattelivat samaa asiaa, ja joista kumpikaan ei ensin uskaltanut ruveta siitä puhumaan. Vihdoin otti Konrad yhden paperiliuskoista, silmäili sitä ja virkkoi:
— Ai, sinä olet vaikeassa työssä… Hyvin kaunista… hyvin mietittyä, se minun täytyy myöntää! Tästä päättäen pääsee vainaja taivaaseen… Mutta tiedäthän, että hän oli suuri koronkiskuri, jonka rahoihin liittyi paljon kyyneleitä.
— Kuolleista ei pidä puhua kuin hyvää, vastasi Julius, nostamatta katsettaan.
— Varmaankin tämä kelpo mies saa kauniin muistopatsaan, johon kultaisilla kirjaimilla piirretään hänen hyveensä, puhui Konrad eteenpäin.