— Mutta sinun pitäisi todellakin ottaa selvää isästäsi ja muista asioista… se olisi paljon parempi, keskeytti hänet Konrad, joka mielellään vaihtoi puheainetta.
— Jos todellakin niin olisi, niin olisi hyvin paha, jatkoi Oskar varmasti. — Minä en soisi sinulle sitä tyttöä, en mistään hinnasta; juuri sinulle en! Se on tyhjää lorua, kun vakuutetaan, että ystävillä on etuoikeuksia… Siinä suhteessa vähinten… Sinä et tiedä, mitä tämä tyttö on ollut ja yhä vieläkin on minulle. Usein tarvitaan niin äärettömän vähän pelastaakseen ihmistä perikadosta. Ainoa hänen sanansa olisi ollut minulle tarpeeksi; olisi vielä tänäkin päivänä.
— Vai niin. Sinä luulet todellakin, että silloin muuttuisit toiseksi ihmiseksi… Nyt käsitän sinut täydellisesti. Mutta rakkautta ei voi pakoittaa… Katsoppa nyt näitä kapineita…
Konrad kääntyi häntä kohti ja asetti muutamia vaatekappaleita tuolille. Hän näytti totiselta ja vakavalta, vaikka omituiset ajatukset vasta olivat kiertäneet hänen päässään. Oskar ei enään vastannut; hän seisoi ikkunassa, katsellen ulos.
Seuraavassa hetkessä kuului portailta askeleita ja syvä ääni puhui.
— Isäsi! huudahti Konrad. — Jäätkö tänne? tietysti… kai se on parasta.
Ennenkuin Oskar oli ehtinyt tointua pelästyksestään, kuului kova koputus oveen; samassa avautui ovi.
Viides luku.
Se oli todellakin maalaispastori, joka äänekkäästi toivottaen "hyvää huomenta" astui huoneeseen; hänen takanaan etehisessä seisoi Agata, joka nähtävästi ei aikonutkaan astua edemmäksi.
— Suokaa anteeksi, hyvä herra tohtori jos häiritsen, virkkoi hän, odottamatta että Konrad vastaisi hänen tervehdykseensä, mitä tämä tuskin saikaan tehdyksi, niin hämmästynyt hän oli; — mutta me astuimme juuri tästä ohi… tahtoisin vain tehdä teille muutamia kysymyksiä… aivan sivumennen… Hän seisoi toisella jalallaan kynnyksellä, ovenkääkä vielä kädessään. Siitä hän kääntyi puhumaan etehiseen: — Muutama minuutti vain, lapseni, vaikkei itse asiassa olisi vaarallista, jos sinä… Sisarentyttäreni tahtoo nimittäin odottaa ulkopuolella, kääntyi hän taas huoneeseen. — Ei koskaan voi tietää, tuleeko poikamiehen luo sopivaan aikaan. Enkä tahtonut jättää häntä kadulle… eihän tämä kauvan kestä. — Ai, huomaan, että teillä jo on vieras… sitte kai on parasta…