Se oli August Jannusch, joka paketti kainalossa seisoi hänen edessään, epäkohteliaasti puhallellen hänen silmiinsä savupilviä sikarista, joka tuntui erittäin hyvältä. Kaksi päivää sitte oli hänet otettu "kaupunginlähetyksen kauppaan". Hänen suuret tuumansa kirkon valloittamisesta olivat siis toteutumaisillaan. Hän oli lähettinä, kantamassa kotiin sikareja, joita vapaaksi päästetyt kuritusvangit valmistivat ja joita kaupunginlähetyksen hyväksi myytiin halvemmasta hinnasta kuin kilpailijat saattoivat. Tämän kaiken hän uskoi Bläselille ja lisäsi vielä siihen, että hän tässä virassa on vain väliaikaisesti, hän panee sentään nyt jo kassaan, ja joutuu tekemisiin monien ylhäisten herrasväkien kanssa.

— Sytyttäkää vaan paikalla pois yksi ja pistäkää loput taskuunne, jutteli hän eteenpäin. — Ne ovat hienoa Manillaa… Me nimittäin kutsumme niitä sillä tavalla!

Hän kertoi sitte, vastausta odottamatta, kuinka halvalla saattoi saada sikaria, kun sisään pakatessa aina jokaisen kimpun keskeltä otti yhden. Tavallisesti ostajat eivät sitä huomanneet.

Kun ei Oskar käyttänyt hyväkseen hänen tarjoustaan, hämmästyi hän suuresti ja vielä enemmän hänen naamansa piteni, kun Oskar käski häntä menemään tiehensä ja olemaan ihmisiä pettämättä.

— Mitä te puhutte? Ajatelkaa toki pyhää Krispinusta, sanoi hän, toinnuttuaan ensimmäisestä hämmästyksestään. — Olettepa te aika elävä!… Kai nyt olette voittanut arpajaisista ja nostatte nokkanne pystyyn, huusi hän hänen jälkeensä niin kovalla äänellä, että ihmiset pysähtyivät. — Mikä kandidaatti te olette… muuten te kyllä polttaisitte sikaria, niinkuin muutkin hurskaat herrat tekevät. No hyvä… kunhan nyt tästä taas toisen kerran maksan oluenne!

Hetken ajan hän siinä seisoi, syvästi loukkaantuneena, ja jatkoi sitte matkaansa.

Tänä hetkenä tunsi Oskar todellakin langenneensa syvälle. Omatunto soimasi häntä ja mieleen johtui asia, jonka pojan sanat olivat herättäneet. Neljännestunnin kuluttua astui hän mestari Kubischin kauppapuodista, taskussaan Valekrispinus, jonka hän kaikenlaisten tekosyitten nojalla, kaksinkertaisesta hinnasta oli ostanut takaisin. Sitte vasta hän meni räätälipuotiin, vaihtamaan vanhoja vaatteitaan uusiin.

Kuudes luku.

Iltapäivällä olivat lapsen hautajaiset. Paitsi Josefaa ja hänen molempia sisaruksiaan ei perheestä ollut läsnä muita kuin vanha Jannusch. Hän oli eräältä ystävältä lainannut vanhanaikaisen silinterihatun, joka hänelle oli aivan liian pieni, ja astunut jalkaisin koko pitkän matkan hautausmaalle. Molemmat tytöt ja poika olivat ajaneet ruumisvaunuissa. Velipuolet eivät olleet näyttäytyneet; vanhus kertoi, että Augustin koko päivän täytyi olla kaupungilla; Pikulla taas ei ollut vaatteita; siitä hän ei maininnut mitään, että hänen vanhin poikansa oli edustamassa perhettä kirkkoraadille. Hän teki sen erityisistä syistä; jo senkintähden, että August tulevaisuudessa aikoi perustaa sikarikaupan, josta hän jo edeltäkäsin uneksi.

Konrad oli siitä hyvin iloissaan, sillä hän ei todellakaan uskonut kummankaan lupaavan nuorukaisen osaavan surra, enempää kuin hän sitä uskoi vanhuksestakaan; mutta eihän hän voinut estää hänen tuloaan. Ensin hän oli aikonut istuutua lasten kanssa samoihin vaunuihin, mutta viime hetkessä otti hän sentään eri ajurin itselleen ja ajoi heidän jälessään. Hän teki sen kahdesta eri syystä: ensinnäkin siksi, ettei ruumissaatto näyttäisi niin köyhältä ja toiseksi siksi, ettei hän tahtonut istua Josefan vieressä tai vastapäätä häntä. Häntä johti selittämätön pakko, jota vastaan hän turhaan taisteli. Hän pelkäsi Josefan katsetta, mutta ei sitä, joka ennen niin kummallisesti oli häntä seurannut, vaan toista, joka häneen vaikutti mahtavasti ja josta hän luuli näkevänsä veljensä silmäyksen. Tänään oli hän ensi kerran huomannut tuon yhtäläisyyden, ja se ajatus, että hän ehkä todellakin oli Juliuksen lapsi, seurasi häntä koko matkan hautausmaalle asti. Hän painautui selkänojaa vastaan ja mietti, mitä Julius tekisi, jos todellakin niin olisi ja hän jonakin kauniina päivänä saisi siitä tiedon. Mutta ehkä hän sen jo aavisti, ehkä juuri sentähden oli ottanut onnettoman lapsen taloonsa.