Ensin Konrad hämmästyi, mutta sitte hän joutui niin iloiseen mielentilaan, että sitä oli oikein vaikea vastustaa. Se arvokkaisuus, jolla Julius puolusti isää ja poikaa, vähintäkään aavistamatta mitä väkeä he itse asiassa olivat, huvitti häntä niin, että hän oli purskahtamaisillaan nauruun. Mutta ohikulkijain tähden, jotka tietysti eivät voineet ajatella papillisessa puvussa olevaa pastoria muuta kuin vakavana, oli hän sitä tekemättä.
— Sinua siis tarkoitettiin — pässinpäällä, oli hän lisäämäisillään, mutta nielasi ajoissa viime sanan.
— Mitä sinä sanot? kysyi Julius, joka ei oikein ollut kuullut, vaunut kun jyrisivät huonolla kivityksellä.
— Hän kertoi minulle siitä, lausui Konrad kiireesti. Hän aikoi vielä jatkaa samaa keskustelua, mutta jätti sen ja vaipui ajatuksiin, koskei Juliuskaan näyttänyt olevan puhetuulella. Hänelle selveni monta asiaa, joita ei hän tähän asti ollut voinut selittää. Siitä ei ollut epäilystä, että Bock oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja August Jannuschilta urkkinut kaikellaisia tietoja, saadakseen lisää aineksia häntä vastaan. Silloin Bock totisesti oli saanut käsiinsä oikean miehen. Vihdoin ei Konrad voinut pidättyä.
— Vanha Jannusch ja hänen poikansa ovat yhtä suuria laiskureita kuin pettäjiä, alkoi hän hetkisen vaitiolon jälkeen.
— Miten sinä sen voit todistaa? kysyi pastori, joka ei voinut salata hämmästystään.
Konrad antoi muutamia viittauksia, joista ei Julius juuri näyttänyt ilostuvan. Hän suututteli jo sitä, että hän mahdollisesti Bockille oli suosittanut kelvottoman ihmisen. Sentähden hän suuttuneena katkaisi keskustelun ja huomautti, että ihminen joskus voi erehtyä; pääasia olisi, miten August Jannusch käyttäytyisi; eihän Konrad sitäpaitsi saattanut tietää eikö hän ehkä vielä pahemmin ollut erehtynyt Josefan suhteen. Ne olivat muuten vain tyhjiä lauseita.
Viime sanoja ei Konrad täysin käsittänyt. Hän rupesi ajattelemaan että hänen veljensä niillä ehkä oli tarkoittanut jotakin erityistä. Samassa Julius pitkän vaitiolon jälkeen alkoi puhua oikeauskoisessa sanomalehdessä olleesta kirjoituksesta. Se oli hänen äänenkannattajansa ja hän sen tilaaja. Konrad oli jo odottanut tätä. Hän kysyi, eikö Julius ajatellut niinkuin hänkin, että kirjoitus oli syntynyt Bockin toimesta. Pastori kohautti olkapäitään; varmaa vastausta hän ei voinut antaa. Mutta eihän se olisi ollut kummallista, jos niin olisi ollut.
— Jokaisella puolueella on oma mielipiteensä siitä, mikä on kansalle parhaaksi, jatkoi hän. — Ja sanoinhan minä sinulle heti, että vielä saisit pelätä Bockia. Hänen vaikutuksensa ulottuu aina korkeimpiin piireihin.
Vaunut seisahtuivat Juliuksen asunnolle.