Tietysti ei puhuttu muusta kuin Konradista. Tämä retki oli Klaudinalle ollut aika vaikea, mutta hänen pirullinen halunsa herättää riitaa ja loppuun saakka jatkaa alotettua työtä, oli vihdoin hajoittanut kaikki arvelut. Hänellä ei enään ollut jälellä kuin vähän aikaa, joten hänen aivan lyhyesti oli täytynyt toimittaa asiansa; mutta siitä huolimatta oli Bock hänen lähtiessään painanut hänen kättään ja luvannut ankarinta vaitioloa. Sen kautta oli hän saanut varman vakuutuksen siitä, että hän asteli kirkon ja oman onnellisuutensa tietä.
Juliuksen tullessa kotiin, meni hän niinkuin tavallisesti hänen mukaansa työhuoneeseen, auttaakseen häntä riisumaan yltään papinpukua. Sitä tehdessään katsahti hän kelloa: pastori oli viipynyt poissa tasan neljä tuntia. Ei mistään olisi voinut huomata Klaudinan olleen kaupungilla, mutta hän huomasi paikalla, että Julius oli huonolla tuulella. Sentähden piti hän velvollisuutenaan kohdella häntä niin rakastettavasti kuin suinkin. Kummallista oli, ettei hänen ulkomuotonsa vastannut hänen käytöstään; hän kysyi, niinkuin tavallisesti, oliko jotakin tapahtunut sekä sanoi tahtovansa kahvia ja jatkoi sitte samassa:
— Meidän taitaa täytyä auttaa Josefan sisaruksia jollakin tavalla… Se johtui tiellä mieleeni. Vanhus ja hänen poikansa eivät näy kelpaavan mihinkään. Ainakin olen kuullut heistä asioita, jotka asettavat huonoon valoon koko joukon.
— Mitä sinä puhut! Sitäpä ei olisi heistä uskonut, huudahti Klaudina, laskeutuen maahan ja pannen hänen jalkaansa tohvelit. Hänen oli nimittäin vaikea itse saada ne ylleen ja hänen mielensä kävi sitä iloisemmaksi, jota mukavampi hänen oli olla.
— Niin, kristillistä rakkautta pitäisi muutamissa tilaisuuksissa käyttää suurella säästäväisyydellä, virkkoi hän taaskin. Vaikkei hän olisi tahtonut myöntää veljensä olevan oikeassa, niin hän, vastoin tahtoaankin, oli luottamaisillaan hänen sanoihinsa. — Sinä voit joskus käydä heitä katsomassa, jatkoi hän. — Tai ehkä he tulevat tänne… Puhutaan sitte siitä tarkemmin.
Klaudinaa kummastutti suuresti tämä äkkiä herännyt huolenpito. Hän ei sentään millään tavalla sitä näyttänyt. Mutta nuolen nopeudella lensi hänen päähänsä ajatus, että hän ehkä alusta asti oli tietänyt, että Josefa oli hänen lapsensa, ja että hän nyt vain kourin kynsin pyrki sitä salaamaan maailmalta. Klaudina ei milloinkaan ollut tuntenut sellaista tyydytystä kuin tänä hetkenä ja oikein hänen oli vaikea näyttää tyyneltä. Hänen salaisuutensa oli kuin harvinainen myrkky, jota pitää säilyttää piilossa, jotta se sitte vaikuttaisi oikein kamalalla voimalla. Vastaiseksi päätti hän jättää asian sikseen, vaikka tosin saattoi olla hyvä joskus koetellakin pastoria.
— Sepä oikein hauska, lausui hän lempeästi ja ystävällisellä äänellä. — Minusta on tavattoman hyvä, että niin pidät huolta pienokaisista… Entä Josefa, tuleeko hän jäämään meille sen jälkeenkin kun hän on kastettu? lisäsi hän hitaasti ja koetti syrjästä tarkastaa hänen kasvojaan.
— Miksi sinä sitte sitä kysyt? sanoi Julius, avatessaan muutamaa kirjettä pöydän ääressä.
— Odota hetkinen, virkkoi Klaudina, otti hänen saappaansa ja virkapukunsa ja katosi. Muutaman minuutin kuluttua palasi hän takaisin ja toi kahvia.
— Palataksemme takaisin asiaan, alkoi hän sitte, — niin tyttö oikeastaan pitäisi lähettää Siloahiin [langenneitten lasten koti Pankovassa likellä Berliiniä]… Hän oli odottanut, että hänen sanansa tekisivät suuren vaikutuksen, mutta kääntymättä tai edes katsettaan kohottamatta leikkasi pastori auki kotelon, joka oli hänen kädessään, ja avasi tyynesti kirjeen.