Niin kirkkaina ei hän vielä milloinkaan ollut nähnyt hänen kasvojaan. Silmät loistivat, poskilla, jotka tavallisesti olivat verettömät, viipyi hieno, punertava hohto; hän näytti ikäänkuin nuorentuneen. Klaudina katseli häntä hämmästyneenä. Äkkiä hän hänen piirteissään huomasi jotakin, jota ei hän milloinkaan ennen ollut nähnyt: niissä oli jotakin, joka kummallisesti muistutti erästä ilmettä, joka tuontuostakin näyttäytyi Josefan kasvoilla; sieramet laajenivat samalla tavalla, huulet värähtelivät samalla tavalla; molemmilla oli sama suuri katse. Pastorin käyrä selkäkin näytti tällä hetkellä oienneen; nuorteana ja notkeana yleni hänen vartalonsa. Mutta kiivas verenkierto oli matkaansaattanut muutoksen; sitä ei kestänyt kauvan; seuraavassa hetkessä hän jo oli vanha ukko, joka vanhan tapansa mukaan hitaasti istuutui kirjoituspöytänsä ääreen, vitkastellen ojensi jalkansa suoraksi ja suurella varovaisuudella teki kaikki, mitä teki.
Klaudina ei tahtonut lähteä ennenkuin hän oli saanut edes jonkinlaista tyydytystä; sillä hän oli hänelle tällä kertaa enemmän suuttunut kuin hän häntä pelkäsi. Hänen vakuutuksensa mukaan tämä oli vain moraalinen puuska, joka pian asettuisi.
— Uskosi on kaunis todiste mielesi jaloudesta; minä nyt en mistään hinnasta tahtoisi ryöstää sitä sinulta, alkoi hän pitkän vaitiolon jälkeen. — En minä tarkoittanut kuin hyvää — tämän talon kunniaa, jonka palveluksessa olen… Oletko lukenut, mitä kirjoitetaan veljestäsi? virkkoi hän äkkiä. — Joko saan ottaa pois kahvivehkeet?… Julius nyökäytti siihen päätään ja Klaudina jatkoi: — minusta se on ikävää jo sinun nimesi tähden. Mutta jos oikein ajattelee asiaa…
— Älä sinä huolehdi veljeni puolesta… Mene nyt, puuttui Julius ärtyisästi puheeseen.
Nyt Klaudina todellakin hämmästyi, sillä hän oli juuri toivonut sillä tavalla palauttavansa Juliuksen hyvän tuulen; ja sensijaan hänelle selvästi osoitettiin, että pastorin mielipiteet tässäkin suhteessa olivat muuttuneet. Hän ei enään sanonut mitään, mutta ovea kohti astuessa, saattoi selvästi lukea vastauksen hänen kasvoistaan.
Kun Josefa tunnin kuluttua saapui kotiin, otti Klaudina hänet ystävällisesti vastaan ja antoi hänelle kahvia ja kakkua, niinkuin oli luvattu, jos hän pian palaisi. Uutta surupukuaankin hän vielä sai pitää yllään. Hänelle oli todellakin ostettu sellainen, jotakin halpaa kangasta. Sitte Klaudina, niinkuin tavallisesti tähän aikaan, vei hänet huoneeseensa opettaakseen häntä.
Seuraavan viikon alussa piti kastamisen tapahtua kirkossa vastapäätä. Julius oli itse päättänyt suorittaa toimituksen. Aamupäivällä oli Jannusch antanut aikomukselle isällisen siunauksensa, tietysti sillä hiljasella edellytyksellä, että kirkko ymmärtäisi antaa tarpeellista arvoa tälle, hänen käsityksensä mukaan, erinomaiselle jalomielisyydelle, ja pitää huolta hänen, isänkin, ruumiillisesta toimeentulosta: sielun tilasta välitti hän vähemmin. Hänelle oli vallan yhdentekevää, minkäuskoinen hänen tytärpuolensa oli. Pääasia oli kirkon voittaminen.
Augustin tulevaisuus oli turvattu; nyt täytyi vain hankkia hänelle itselleen ja Antonille yhtä hyvä ja helppo toimeentulo. Hän oli jo ajatellut, että "paha poika" olisi pitänyt toimittaa yhteen niistä kahdeksasta kulkevasta kööristä, jotka kiertelevät Berliinin ristiin rastiin ja pihoissa laulavat kokoon rahaa kaupunginlähetykselle; mutta hän pelkäsi, ettei Anton osaisi pysyä kurissa, sillä Pikku oli hyvin kateellinen muitten etuoikeuksille ja tuppasi kovasti tappelemaan. Itse ajatteli ukko Jannusch jotakin johtajantointa, jossa hän arvokkaasti saattaisi edustaa kirkkoa. Mieluinten hän olisi ruvennut toimittamaan hurskaan kaupunginmatkustajan virkaa. Silloin hän olisi saanut haeskella kastamattomia lapsia ja vihkimättömiä aviopareja, pakoittaakseen heitä taipumaan kirkollisten tapojen alle.
Miten korkea tehtävä hänellä silloin olisi ollut ja miten arvokkaasti hän olisi koettanut kantaa mustaa pukua valkeine kaulaliinoineen! Silloin hänen puhelahjansa olisivat paisuneet, mieltä täristyttävin sanoin hän olisi paljastanut tämän kaupungin syntisyyden. Ja virkatoimien lomassa olisi silloin tällöin ilmestynyt hetkinen, jolloin olisi voinut pistäytyä kapakan ystävälliseen kulmaan, vaipumaan mietteisiin oman sielunsa tilasta.
Josefa oli Klaudinan mielestä suuresti edistynyt siitä kuin he alkoivat lukea. Edistys ilmaantui pääasiallisesti siinä, että tarkkaavainen oppilas virheettömästi osasi kaikki ulkoläksyt ja väsymättömyydellä koetti osoittaa kuuliaisuutta ja täyttää kaikki käskijättärensä toiveet. Hän istui puoliyöhön asti siinä huoneessa, jossa hänen vuoteensa seisoi, pienen lampun ääressä syventymässä katkismuksen henkeen. Kaikki tuntui hänestä niin uudelta ja käsittämättömältä, että hän kyllä sanoja lukiessaan oppi ne ulkoa, mutta sisältöä ymmärtämättä. Sitä ei hän itse asiassa pyytänytkään. Lapsellinen kunnianhimo tahtoi vain näyttää, että hän osasi olla kiitollinen: hän tahtoi illalla, painaessaan väsyneen päänsä tyynylle, tuntea, että hän oli täyttänyt velvollisuutensa, josta seuraavana päivänä saattoi odottaa kiitosta.