Henkinen väsymys, joka oli ruumiillista paljon suurempi, uuvutti hänet vihdoin uneen, mutta unessa alkoi jälkivaikutus, ja kaikki mitä hän päivällä oli oppinut, hyöri ja pyöri hänen mielessään. Pää raskaana kuin lyijy hän heräsi, yön kummitusten yhä ajaessa takaa. Koko päivän hän sitte koneentapaisesti teki työtä, edellisen illan vaikutusten huumaamana. Ja häärätessään pienissä askareissaan vaivasi hän muistoaan ja pakoitti ajatuksiaan aina samaiseen läksyyn, joka oli annettu hänelle opittavaksi. Hän sopersi ja puheli puoliääneen itsekseen, niin että Liina kyökissä kummastuneena kääntyi katselemaan häneen tai tuontuostakin naurahti ja virkkoi: "kun eivät vielä tekisi häntä hulluksi". Hänen henkiset voimansa eivät riittäneet niihin tehtäviin, joita hänelle annettiin. Jo muutamien päivien kuluttua kävi hän kummallisen hajamieliseksi. Se oli seuraus yksinomaan siitä taivaallisten hurskaiden asiain sekasotkusta, jota keinotekoisesti tyrkytettiin hänen päähänsä.
Koko hänen aikaisempi kasvatuksensa, vapaa, kahleeton elämä, jota hän oli viettänyt, vastustivat nykyisiä uskonnollisia vaikutuksia, ja kuitenkaan ei hän päässyt niistä vapautumaan. Oli ikäänkuin opiumihuume vähitellen olisi juovuttanut hänet ja saattanut hänen olentonsa tahdottomuuden tilaan. Raamatunlauseet, virret ja uskontunnustukset tuottivat hänelle sitäpaitsi tavattoman paljon työtä, sillä oppiminen oli hänelle vaikeaa, koskei hänellä ollut laisinkaan myötäsyntynyttä taipumusta noihin asioihin: äidin veri ja uskonto olivat perintönä kulkeneet lapseen. Ainoina yllykkeinä olivat pelko ja se luulo, että jos hän on kristitty, niin sekä hänen että sisarusten käy paremmin.
Ensinnäkin antoi Klaudina hänen kertoa, miten hautajaisissa oli ollut ja minkä vaikutuksen Konradin puhe oli tehnyt.
— Vai puhui hän kauniisti… Ja katseli välillä sinuun?
— Kyllä, jopa useinkin ja silloin hänen sanansa aina niin koskivat minuun, että minun taas uudestaan piti ruveta itkemään, vastasi Josefa, asettaen kätensä ristiin pöydälle, niinkuin oli käsketty.
— Hyvä. Mutta tiedäthän sinä, että hän vaan teeskentelee eikä oikeastaan ole ensinkään kristillismielinen. Pian tulee olemaan niin, ettei hän enään kuulukkaan kirkkoon.
— Niin, minä tiedän sen. Te olette jo usein kertonut sen minulle, neiti Schaff. Kaikki, jotka siellä olivat, sanoivat etteivät he pitkiin aikoihin olleet kuulleet niin kauniisti puhuttavan haudalla. Hän sanoi, että Herra Jesus niin rakastaa lapsia ja että hän aina on ollut köyhien ystävä.
Klaudina ei voinut panna siihen mitään vastalausetta, vaan sanoi kiireesti:
— No, ja sinä katselit häneen yhtä usein, eikö niin?… Mitä sinä silloin ajattelit?… Katso minua silmiin ja mieti mikä asia se on, joka sinun pitää teroittaa mieleesi…
Hänen silmänsä tuijottivat läpitunkevalla katseella tytön kasvoihin.