— Lapsi, sitä sinä et ymmärrä, keskeytti hänet ukko, urkujen yhä soidessa. — Virkaan asetettaessa vihitään pappi ja valansa hän tekee kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Se joka ei sitä voi pitää, sen ei ensinkään pidä antautua kirkon palvelukseen.
Heihin liittyi samassa Oskar, joka istuttuaan lehterillä piilossa, suurella varovaisuudella uskalsi tulla alas. Kirkonpalvelijoita vältti hän mikäli mahdollista. Viime päivinä oli hän Agatan kanssa ollut tavattoman ystävällisissä väleissä, sillä hänellä oli niinkuin muillakin periaatteettomilla ihmisillä, paksu selkänahka, joten hän helposti unohti vastenmieliset asiat.
— Se se oli saarna jota kelpasi kuunnella, sekaantui hän kuiskaten heidän keskusteluunsa. Tämä oli suorastaan ihmeellinen tapahtuma. Muuan, joka istui vieressäni, huusi "ateisti"… Olisimmepa olleet kahdenkesken. Hän oli aivan pinttyneen kvääkarin näköinen… Superinntendentti Thürmel oli muuten tänään ihan kuin Brennerlein pappispuvussa…
— Pidätkö kiinni jumalattoman suusi, ärjyi hänelle vanhus, joka samassa huomautti tahtovansa mennä tarkastamaan pääalttarin takana olevia hautamerkkejä ja vanhoja öljymaalauksia.
Konrad oli sill'aikaa sakaristossa vilkkaassa keskustelussa virkaveljiensä kanssa. Juliuskin oli heidän joukossaan. Hänellä ei ollut kuin vähän aikaa, jonkatähden hän otti Konradin kahdenkesken ja sanoi hänelle:
— Tulethan huomenna kastamistilaisuuteen… Ja mitä tulee saarnaasi, niin siinä… oli liian paljon tunnetta; enempää en tällä kertaa voi sanoa, lisäsi hän kiireesti.
Kirkon pääkäytävällä kohtasivat Bock ja Kickert Simmerin rouvineen.
— No, herra hovisaarnaaja, mitä arvelette? kysyi koroillaaneläjä kohteliaasti ja vaatimattomasti.
— Se on häpeä… sillä tavalla väärinkäyttää kirkkoa vastasi Bock. — Sanoinhan minä heti, että niin se käy. Tietysti asiaa täytyy tutkia… Näkemiin asti huomenna.
— Niin, niin, sellaista se on meidän aikamme nuoriso, huudahti Kickert. Mutta samassa tuli ero, sillä Bock otti ajurin ja meni menojaan.