Hetkisen perästä hän jatkoi:
— En ymmärrä mistä isävainaja sai päähänsä nuo ajatukset. Eihän häneltä puuttunut mitään. Hänellä oli hyvä paikka, huoleton elämä ja arvossa häntä pitivät kaikki. Näyttää siltä kuin sinun kirjasi olisi tuottanut hänelle ainoat ristiriitaisuudet, sillä se väänsi hänen ajatuksensa nurin narin.
— Tai antoi hänelle aihetta siihen tilintekoon, josta jo kerran puhuimme, vastasi Konrad. — Hän tuli vain toisiin johtopäätöksiin kuin tavallisesti tullaan. Hän tiesi, ettei ehtoollisviinillä ole muuta vaikutusta kuin viinillä jokapäiväisessä elämässä.
Julius ei siihen vastannut mitään, joten keskustelu loppui.
Kuolemantapauksesta huolimatta piti Josefan kastamisen tapahtua seuraavana iltapäivänä. Olihan Julius muuttamattomasti sen määrännyt. Kun Konrad kuuli, että Bockin tulee, niin aikoi hän jäädä pois koko juhlallisesta tilaisuudesta, mutta meni sentään sitte mukaan, koskei hänellä itse asiassa ollut mitään syytä välttää hovisaarnaajaa. Paitsi tätä viimemainittua olivat läsnä Kickert, Simmer rouvineen, kalpea kandidaatti, superintendentti Thürmel, kirkon toinen pappi sekä muutamia muita virkaveljiä, jotka pitivät tätä kääntymistä kristinuskoon tärkeänä tapauksena.
Seuran kokoonnuttua astui Klaudina sisään Josefan kanssa. Pari minuuttia myöhemmin ilmestyi näyttämölle myöskin onneton selibaattineiti, joka nyt oli pukeutunut uuteen huntuun. Se teki hänen kasvonsa niin mustiksi, ettei voinut eroittaa muuta kuin sen kohdan, missä nenänpää oli.
Kaikki olivat jo kokoontuneet kastemaljan ympärille, kun vanha Jannusch astui esiin. Hän oli varmaankin jo kauvan ollut kirkossa odottamassa, sillä hänen esiintymisensä tuli niin äkkiä, kuin hän siinä hetkessä olisi kasvanut ylös maasta. Hän oli puettu samaan pitkään mustaan takkiin ja kädessään hän kantoi samaa silinterihattua kuin lapsipuolensa hautajaisissa. Tämän arvokkaan puvun lisäksi oli hän vetänyt käsiinsä kudotut, valkeat villakintaat, jotka tekivät hänen suuret kouransa kummallisen näköisiksi. Tuontuostakin teki hän syviä kumarruksia, koettaen sovittaa ne niin, että jokaisen läsnäolijan osaksi lankesi yksi. Eikä siitä tullut loppua, ennenkuin Julius alentuvalla kädenliikkeellä sai hänet taukoomaan. Erityisen huomionsa esineeksi otti Jannusch Bockin; hän päätti nyt ensi tilassa vihdoinkin valloittaa kirkon puolelleen. Vastaiseksi pysytteli hän kauvempana, katsellen sieltä asiain kulkua nöyrän näköisenä kuin ainakin hurskas mies.
Konradia oudostutti paikalla Josefan kummallinen katse. Levottomana, arkana piti hän sitä koko ajan tähdättynä taivasta kohti, ikäänkuin velvollisuudentunteesta. Sisään astuessaan oli hän pannut kätensä ristiin ja sillä tavalla hän piti niitä loppuun asti. Ahdistava pyhyyden tunne näkyi hänet vallanneen. Sairauden jäleltä olivat posket vielä kalpeat ja kuopalla. Hän muistutti noita yliluonnollisia, rukoilevia naisolentoja, joita vanhat mestarit muinoin maalasivat.
Kun Julius hänen otsaansa kastellen laski kätensä hänen päälaelleen ja lausui siunausta, niin hän omituisesti säpsähti ja pää painui niin syvälle alas, että pastorin yhä enemmän ja enemmän täytyi antaa kätensä vaipua sen mukaan. Kamala vastenmielisyys oli äkkiä vallannut tytön, eikä hän muulla kuin tuolla liikkeellä voinut päästää sitä ilmoille. Julius taisteli hänkin turhaan mielenliikutustaan vastaan. Hänen äänensä oli epävarma ja Konrad huomasi mitä voimienponnistuksia hän teki ennenkuin sai toimituksen tapahtumaan tavanmukaisella juhlallisuudella.
Omituisen vaikutuksen se muuten teki tuossa suuressa, autiossa suojassa, jossa kaiku vahvensi joka sanan kolminkerroin. Pieni ihmisjoukko katosi mahtavan holvikaton alla miltei näkymättömäksi. Siellä vallitsi tänään ilkeä, kylmä ilma.