— En ole teitä vielä kiittänyt siitä kauniista saarnasta, jonka eilen piditte, lausui hän kovalla äänellä ja tarttui hänen käteensä, pitääkseen sitä omiensa välissä koko ajan kuin hän puhui. Hänen huntunsa oli tällä kertaa niin paksu, ettei hän ollut voinut kestää sen takana, vaan oli turbaanin tavoin kietonut sen otsansa ympäri, mikä teki hänet hyvin hullun näköiseksi. — Metterbach puhui kyllä hirveän kauniisti (se oli hänen katoolilainen nuoruutensa rakastettu), jatkoi hän, — mutta te puhuitte vielä kauniimmin. Te ette ensinkään maininnut pyhää henkeä ja siitä minä pidin. Nimittäin saarnastuolissa. Muu kaikki on vähäpätöisempää. Jos löytyisi pyhä henki, niin ei hän kärsisi selibaattia. Antoihan Vapahtajammekin anteeksi syntiselle vaimolle, mutta paavi luulottelee olevansa enemmän. Hän ei kärsi edes avioliittoa… Jollei Kristus olisi ollut ihminen niinkuin mekin, niin ei hän olisi antanut anteeksi lähimmäisensä heikkouksia.
Hän puhui niin yhtämittaa, ettei Konrad voinut muuta kuin antaa kuuran kaatua päälleen. Mutta Bock heitti neitiin ärtyisän katseen, ja seurasi häntä sillä vielä sittenkin, kun hän, istuutuneena vanhalle paikalleen, koetti herättää rouva Simmerissä myötätuntoisuutta tunteilleen. Julius olisi mielellään suonut hänet sinne missä pippurit kasvavat, mutta hän oli hiljan lahjoittanut hänen seurakuntansa turvattomille lapsille sievän summan ja sentähden täytyi häneen nyt tyytyä sellaisena kuin hän oli.
Äkkiä kuului kova koputus oveen ja maalaispastori astui huoneeseen mitä kiihoittuneimmassa mielentilassa. Useimmat läsnäolijoista eivät tunteneet häntä, joten hänen omituista olentoaan katsottiin suurella uteliaisuudella.
— Anteeksi, rakas virkaveli, että näin mullin mallin työnnyn huoneeseen, mutta minulla on teille tärkeä asia, alkoi hän hengästyneenä ja ojentaen yhtäperää kätensä sekä Juliukselle että Konradille ja ystävällisesti kumartaen joka taholle. Hän oli mahtanut tulla aika kiivaasti, sillä vaikka ulkona oli talvinen ilma, niin kirkas hiki pisaroi hänen otsaltaan.
— Tietysti, herra pastori. Minä olen kokonaan valmis teitä palvelemaan, vastasi Julius. — Mutta tehän olette aivan sulamaisillanne…
Hän piti nyt velvollisuutenaan esitellä hänet muille läsnäoleville. "Erittäin hauska", äänteli Bläsel yhtämittaa, ottamatta superintendenteistä tai hovisaarnaajista enemmän selkoa kuin muistakaan. Sen sijaan jymisi hänen bassonsa pian huoneessa:
— Jaa, jaa, kyllä se osaakin suututtaa! Kyllä tämä p… ijakkaan Berliini on minua harmittanut! Miltei olin kutsumaisillani sitä oikein sen oikealla nimellä. Tässä kaupungissa vaeltelee synti sadoissa eri muodoissa.
Hän pyyhki kasvonsa ja käyttäytyi muuten ikäänkuin hän olisi ollut kahdenkesken pastorin kanssa.
Hän oli tuonut mukaansa raikkaan tuulahduksen luonnon helmasta; se ikäänkuin elostutti koko taloa. Thürmelkään ei voinut estää hymyä nousemasta kasvoilleen, mutta Bock tarkasteli ylpeästi tuota yksinkertaista pappia, joka, vaikka hän paremmin oli kuin kansakoulun-opettaja, oli uskaltanut jättää hänet huomaamatta.
Anteeksi pyytäen jätti Julius hetkeksi vieraansa ja vei vanhuksen viereiseen huoneeseen. Vihdoin siirtyivät he sieltä rippikouluhuoneeseen, sillä Bläsel tahtoi olla aivan häiritsemättä. Hän oli niin haltioissaan, ettei hän malttanut istuutua ennenkuin hän sanoilla: "odottakaa hetkinen, herra pastori, täällä on vielä joku odottamassa", oli käynyt etehisessä ja sieltä palannut takaisin Oskarin seurassa. Hämillään nuori mies pysähtyi oven ääreen.