— Se tulee huomenna, lapseni. Se jäi minulta kotiin.
Klaudina oli syypää siihen, että Josefa ensin oli kääntynyt hänen puoleensa, sillä Klaudina oli tahallaan tahtonut nolata superintendenttiä.
Josefa kulki miehestä mieheen, tehden saman tempun; hän hymyili jokaiselle, mutta hymy katosi paikalla, kun hän oli lausunut kiitoksensa. Klaudina oli mahtanut mättää kaikki hänen päähänsä — niin koneentapaiset olivat hänen liikkeensä, niin vähän ystävällisyyttä hänen katseessaan, niin kylmästi, lyhyesti lausui hän sanansa.
Maalaispastori oli istuutunut pyöreän pöydän ääreen Konradin viereen.
— No vai niin, huudahti hän, — tämä on nyt kai se pikku tyttö, josta olen kuullut niin paljon… Tuleppa nyt tänne, lapseni. Onnittelen sinua oikein sydämmellisesti… Tottahan herra pastori sallii, että pistän pikkusen säästölaatikkoon…? (Juliuksella ei tietysti ollut mitään sitä vastaan ja maalaispastori jatkoi:) — Kas, tuossa saat oikein kiiltävän… Se on onnentaaleri, joka jo kymmenen vuotta on ollut minulla, lisäsi hän kääntyen seuran puoleen. Sitte avasi hän suuren kukkaronsa ja ojensi tytölle rahan, sanoen; — se tuottaa sinulle onnea.
Tyttö otti taalerin ja kiitti hiljaisella äänellä. — Mutta lapseni, miltä sinä näytät? virkkoi vanhus taputtaen häntä leuvan alle. — Pää pystyyn vaan! Ei tuollaisilla hautajaiskasvoilla saa astua kristilliseen elämään. Mikä sinun on?… Hän ei näytä olevan oikein terve, kääntyi hän samassa Juliuksen puoleen. Kaikkien katseet suuntautuivat maalaispastoriin, joka siten, aivan tietämättään tuli keskipisteeksi koko seurassa. Hänen voimakas äänensä näkyi ikäänkuin estävän kaikkia muita korottamasta ääniään. Kääntyen pois naisista veti hän esiin nuuskarasiansa ja vahvistautui aika "priisillä". Sitte lähetti hän rasian kiertämään miehestä mieheen.
— Ettekö tekään, herra hovisaarnaaja? kysyi hän, kun kaikki olivat kieltäytyneet. Bock kiitti kohteliaalla, kylmällä kumarruksella. Maalaispastorin vapaa tapa ei laisinkaan miellyttänyt häntä, eikä hän myöskään kärsinyt sitä, että Bläsel yhtämittaa veti esiin ystävälliset suhteensa Konradiin. Äkkiä heitti hän katseensa Klaudinaan, joka liikkumattomana seisoi ovessa, ja virkkoi Juliukselle:
— Niin, hän näyttää todellakin sairaalta, minusta myöskin. Tuleppa tänne lapseni, lisäsi hän sitte Josefalle. Ja kun tyttö oli saapunut hänen eteensä, tarttui hän hänen molempiin käsiinsä ja jatkoi korkealla äänellä: — onko täällä huoneessa ketään, josta sinä et pidä… tarkoitan, joku, joka on kohdellut sinua pahoin? Puhu vain vapaasti ja näytä, kuka se on.
— Mutta herra hovisaarnaaja! keskeytti hänet Julius niin kovalla äänellä, että kaikki hämmästyivät. Ja hämmästys oli sitä suurempi, kun ei kukaan ymmärtänyt keskustelun tarkoitusta.
— Antakaamme tytön puhua, herra pastori, vastasi Bock rakastettavalla hymyllä ja kääntyi takaisin tytön puoleen. — Katseleppa nyt ympärillesi.