Noin kymmenen minuutin perästä läksivät muutkin vieraat. Bock oli mitä huonoimmalla tuulella, sadatteli mielessään Klaudinaa ja oli vakuutettu siitä, että Josefa oli pettänyt heidät kaikki. Julius oli niin perinpohjin suuttunut häneen, että hän oli kohdellut häntä tavattoman lyhyesti. Konrad arveli jälkeenpäin, että hovisaarnaaja oli mahtanut olla aika lailla häpeissään.
Josefa oli viety sänkyyn, jossa hän heti oli vaipunut levottomaan uneen. Molemmat veljekset olivat yksin huoneessa, mutta eivät sanallakaan koskettaneet siihen mitä vasta oli tapahtunut. Lääkäri saapui ja puheli jonkun aikaa Juliuksen kanssa; Josefa tarvitsi hyvää hoitoa. Hänen mentyään, sanoi Konrad äkkiä ja odottamatta:
— Kunhan nyt lapsesi paranee, niin tottahan sinä annat hänelle hyvän kasvatuksen; ja ennen kaikkia uskot hänet toisiin käsiin.
Julius, joka oli seisonut ikkunan ääressä, katsellen ulos kirjavista ruuduista, kääntyi äkkiä kummastuneena, mutta ei pitkään aikaan sanonut mitään.
— Niin se on lapseni, en voi sitä kieltää. Enkä edes tahdo tietää mistä sen olet kuullut, sillä se olisi tarpeetonta… Niin kauvan kuin ihmisiä löytyy, tekevät he syntiä. Sillä jollei syntiä olisi, niin emmehän voisi taistella sitä vastaan. Meillä on kaikilla vikamme ja onhan se hyvä, sillä muutoin ei kukaan huomaisi etujamme… Sillä on suuri merkitys, että ensimmäinen syntiinlankeemus juuri tapahtui paratiisissa, jota aina ajatellaan ilon ja nautinnon täydellisyyden maaksi. Jumala kai niin tahtoi… Minä eroon neiti Schaffista; tyytynet kai aluksi siihen, lisäsi hän hetken kuluttua.
— Onko se vakaa aikomuksesi?
— On. Ole hyvä ja lähetä Hedvig tänne, kun käyt siellä. Tai olkoon, korjasi hän samassa. — Minun täytyy kuitenkin mennä sinne ja mitä Josefaan tulee, niin täytän velvollisuuteni häntä kohtaan.
Jäätyään yksin, läksi Julius Josefan huoneeseen. Hän nukkui, kasvot hohtivat ja hengitys oli hätäinen. Julius ei enään ollut kahden hänen kanssaan, sillä hän oli lähettänyt noutamaan sairaanhoitajatarta, joka hänen astuessaan huoneeseen nousi paikaltaan ja vaatimattomasti väistyi syrjään. Pastori oli käskenyt, ettei hän ilman hänen erityistä lupaansa saanut päästää sisään ketään, paitsi lääkäriä. Hetkisen ajan Julius vaieten katseli nukkuvaa, laski kätensä hänen otsalleen ja meni sitte pois. Tultuaan työhuoneeseensa, otti hän kirjoituspöytänsä laatikosta rahaa ja soitti Klaudinaa.
Heti kun sairaanhoitajatar oli tullut, oli Klaudina aavistanut, että jotakin mahtoi olla tekeillä. Nyt hänen ensi silmäyksensä sattui rahaan, joka oli laskettu pyöreälle pöydälle. Hän kalpeni ja hänet valtasi suuri levottomuus, mutta hän tekeytyi levolliseksi, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän seisahtui keskelle lattiaa, pani käsivartensa ristiin rinnan yli, niinkuin hänen tapansa oli, ja katseli odottavasti Juliukseen, joka istui kirjoituspöytänsä ääressä, selin päin häneen.
— Josefa ei sittenkään joudu Siloahiin, alkoi pastori kovalla äänellä, kääntymättä paikaltaan.