— Jää vain tänne!
Senjälkeen sai Klaudina kyllä käydä Josefan kamarissa…
Lähdettyään veljensä luota, ei Konrad heti mennytkään vanhaan pappilaan, niinkuin hän oli aikonut, vaan läksi asuntoonsa, sillä hän muisti että hänellä siellä oli joku asia toimitettavana. Eräässä kadunkulmassa hän äkkiä huomasi maalaispastorin, joka ympärilleen kurkistellen näytti etsivän jotakin.
— Oletteko te ehkä hänet nähnyt? kysyi hän heti Konradilta. — Minä menin vain tänne kauppaan ostamaan itselleni uutta tupakkaa. Ja kun tulin takaisin, niin hän oli kadonnut. Voi sitä kelvotonta! huudahti pastori aivan toivotonna. — Kuka tietää, mihin paholainen taas on kulettanut hänet. Hänellä oli taskussaan koskematon satamarkkanen, jonka hän minulta sai houkutelluksi, ostaakseen sillä itselleen kellon. Hyvä herra tohtori, neuvokaa nyt, mitä minun pitää tehdä.
Puolen tuntia hän jo oli kävellyt edestakaisin siinä kadulla, näkemättä poikaansa. Avuttomana lapsena hän harhaili ihmisjoukossa, pyyhkien otsaansa nenäliinalla ja surullisena tähystellen kaikille tahoille. Oskarin mukana näkyi koko hänen hyvä tuulensa kadonneen. Saako hän enään koskaan nähdä häntä? tuleeko isän sydäntä koskaan elähyttämään se tieto, että hän pojasta on tehnyt hyvän ihmisen? Tai palaako hän takaisin suohon, josta hän tahtoi hänet vetää ylös? Nämät ajatukset liikkuivat pastorin mielessä. Ja tänään hänen täytyi jättää Berliini. Konrad koetti häntä lohdutella. He kävivät kaikki likeiset kadut ja hakivat epäiltävistä kapakoista, mutta löytämättä Oskaria.
— Nyt uskon todellakin, ettei häntä enään voi pelastaa, sanoi maalaispastori, kun he tunnin ajan olivat kävelleet turhaan. — Se oli vain siveellisyyden puuska, joka hänet oli vallannut. Tiedättekö, rakas virkaveli, löytyy ihmisiä, joita ei voi pelastaa. He lankeevat takaisin vanhoihin taipumuksiinsa. Minun täytyy ajatella runoilijan sanoja — muistaakseni ne ovat Goetheltä: jos asetat sammakon vaikka valkealle tuolille, niin kyllä se siitä hyppää takaisin likalammikkoonsa… Nuo ihmiset ovat niinkuin vissit koppakuoriaiset, jotka viihtyvät ainoastaan vissinlaisissa tunkioissa, mutta jotka kauniilla, kiiltävällä kuorellaan välistä saattavat pettää. Yksi tie vie ylöspäin, toinen alaspäin. Se joka pyrkii ylöspäin, se tosin ei aina pääse eteenpäin, mutta hän ei myöskään mene takaisin. Mutta se joka joutuu tuolle alaspäin kallistuvalle tielle, se vaipuu yhä syvemmälle. Liha on silloin kuin sieni, joka on imeytynyt täyteen: se vajoo pohjaan. Häpy on poissa, kaikki poissa.
Oskaria ei kuulunut illallakaan, kun lähtöhetki lähestyi. Raskain mielin täytyi maalaispastorin yksin lähteä kotipuoleen. Agata tahtoi vielä viipyä viikon päivät serkkunsa luona. Mutta vielä hyvästijättäessä täytyi hänen luvata enolleen, että hän tekee kaikki mitä ikinä voi, saattaakseen Oskarin hyvälle tielle, jos hän vain saa hänet käsiinsä. Isän ainoana toivona oli vielä se, että Oskar äkkiä ilmestyisi Agatan luo, tai hädän pakoittamana, vapaaehtoisesti saapuisi kotiin.
Kahden päivän kuluttua kannettiin vanhan Balduksen maalliset jäännökset hautausmaalle. Kellojen soidessa läksi pitkä, juhlallinen saatto liikkeelle. Julius puhui haudalla todellakin kauniisti, jopa Klaudinan mielestä niin liikuttavasti, että hän turhaan koetti pidättää kyyneleitään. Vielä jälkeenpäinkin mainittiin sitä ruumissaarnaa. Poika oli todellakin syvästi mahtanut rakastaa isäänsä!
Saman viikon lauvantaina aamupäivällä läksi Konrad taas Juliuksen luo. Hän oli aamulla saanut ilmoituksen siitä, että hänet oli eroitettu virastaan. Siihen hänen toimintansa siis loppui, siihen menivät kauniit toiveet, jotka häntä Berliiniin olivat seuranneet. Kumma kyllä ei tämä sanoma häneen suuresti koskenut: eihän ollut tapahtunut muuta kuin asia, jota jo kauvan hiljaisuudessa oli valmistettu.
Julius ei näyttänyt vähääkään hämmästyvän, kun hän luki nuo muutamat rivit. Hän ei yleensä ollut puhetuulella, sillä tämä päivä oli jo tuottanut hänelle paljon harmia. Bock oli kirjoittanut hänelle, että August Jannusch valitettavasti oli pettänyt kaikki hyvät toiveet, sillä hänen ansiokseen oli luettava monen tuhannen sikarin varkaus, jotapaitsi hän luvattomasti oli ottanut vastaan maksuja useilta kauppatuttavilta. Kuitenkaan ei asiaa pitänyt jättää lain koviin kouriin, jotta kadotetun lampaan vielä kävisi mahdolliseksi palata takaisin laumaan ja jotta turhat juoksut tulisivat vältetyiksi. Julius luki kyllä rivien välitse, ettei noilla "juoksuilla" tarkoitettu muuta kuin kaikellaisia vastenmielisyyksiä, joita Bock tahtoi välttää.