— Niin, ei pidä leikkiä tulen kanssa, eikä hypistellä Jumalan sanaa, lausui hän sitte. — Mitä sinä nyt aiot? lisäsi hän samassa.
— Aion kokonaan astua kirkon palveluksesta…
— Se lieneekin parasta, jos tahdot pysyä johdonmukaisena.
— Ja koettaa päästä päämaaliini toista tietä. Riippumattomana miehenä, jatkoi Konrad.
Julius naurahti.
— Ehkä luopumalla valtiokirkosta ja rupeamalla lahkolaiseksi? kysyi hän hiukan ivallisesti.
— Ei, en sitä. Sillä osoittaisin panevani liian suurta arvoa kirkollisille tavoille. Aion pysyä rehellisenä kristittynä ja koettaa olla sitä aivan toisessa hengessä kuin kirkko.
Julius kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään.
— Se joka ei ota vaaria neuvoista, sitä ei myöskään voi auttaa… Ehkä sitte joudutkin oikein sosialistisiin kulkuväyliin. Jatka, jatka! Juokse pääsi puhki muurin seinään.
— Sitä en tule tekemään, vastasi Konrad levollisesti. — Kristillisyys ja sosialismi ovat minulle aivan eri asioita, vaikka ehkä pyrkivät samaan maaliin. Sosialismi hakee onnea ulkoa, kristillisyys sisältäpäin. Sosialismi tekee vaatimuksia toisilta, kristillisyys itseltään. Jos molemmat tapaisivat toisensa puolitiessä, niin päästäisiin ehkä sovintoon. Sanoinhan muuten ensimmäisessä ja viimeisessä saarnassani, jonka tässä kaupungissa pidin, selvään mielipiteeni. Kaikki tässä maailmassa on kehittynyt vähitellen itsestään. Miksei siis kerran tulisi aika, jolloin tämän keinotekoisen kristillisyyden sijasta vallitsee luonnollinen kristillisyys. Ja vastavaikutus ei tule tulemaan niinkutsutusta sivistyksestä, joka aina järjestää kaikki käsitteiksi, vaan alhaalta päin, sieltä missä luonnolliset oikeudet ovat. Ja ne ovat kaikkia teidän lakejanne tuhat kertaa väkevämmät.