— No, kas veljeni! Hyvää iltaa. Tuhansin kerroin tervetuloa! Tulit siis kumminkin, tosin myöhään, mutta et jäänyt tulematta.
Suljettuaan oven jälkeensä, lausui hän sanansa ystävällisesti, yhtäperään ja ojensi Konradille kätensä.
— Pyydän anteeksi, etten ennen ole käynyt ja että tähän aikaan häiritsen.
Lämmin vastaanotto teki Konradiin niin miellyttävän vaikutuksen, että hän mitä sydämmellisimmin painoi veljensä ojennettua kättä.
— No, no, kyllähän me sen tiesimme, ettei tuloasi aivan pian saattanut odottaa. Mutta tiesimme myös, että kerran meidät sentään etsisit.
Konrad katsahti häneen hämmästyneenä. Viime sanoissa oli jonkinlaista ivaa, joka häntä loukkasi. Mutta Julius jatkoi samassa:
— Jääthän toki tänne? Näen ettet ole edes riisunut päällysvaatteitasi.
— En tiedä… Luulin tapaavani sinut yksin enkä todellakaan ole siinä mielentilassa että… Minulla on sinulle hiukan asiaa.
— Sitte, sitte, keskeytti hänet Julius hiukan vastenmielisesti. — Ole ensinnäkin hyvä ja ota päällystakki yltäsi. Kaikki tietävät jo, että olet täällä. Sitä paitsi sinä et kuitenkaan lähde, kun kuulet että isäsi on täällä.
— Onko hän täällä? kysyi Konrad ilostuen.