Kello tuli hänen kädessään hengen tulisoihduksi. Pienimmänkin häiriön sattuessa alkoi se mahtavasti soida, ikäänkuin ottaakseen vastaan viimeisen tuomion pasuunoita, joitten piti ilmoittaa valistuksen ja suvaitsevaisuuden uutta aikaa.
— Niin, meidän täytyy luoda uusi nuoriso, toisti hän vieläkin ja lisäsi siihen: — kohtuutta pitäisi ruveta opettamaan jo pienestä pitäen.
Hän painoi nenän kuppiinsa, jota hän yhä piteli kädessään, ja virkisti mieltään rommin väkevällä hajulla. Klaudinan kauhuksi oli hän kolme kertaa perätysten sitä ottanut.
Hovisaarnaaja heitti häneen hyväksyvän katseen ja jatkoi:
— Aikaisen avioliiton solmiminen alempien luokkain kesken, se on pääsyy kaikkeen kurjuuteen. Silmäilkää ympärillenne esikaupungeissa, rakkaat ystävät. Tuskin on tuollainen työmiespari päässyt lentokykyiseksi, kuin jo rakennetaan pesä: yksi huone, yksi vuode, yksi pöytä ja kaksi tuolia. Ilman tietoa tulevaisuudesta, syntyy lapsia maailmaan. Sitte seuraa työttömyys, köyhyys. Rikokseen ei ole kuin ainoa askel. Aviopuolisot käyvät omia teitään, välittämättä lapsista. Siviiliavioliittohan nykyaikana tekee asian hyvin helpoksi.
— Pappisselibaatti, pappisselibaatti, huokasi sohvasta muuan nainen, vanhanpuoleinen, kummallinen olento, joka muutamissa yhdistyksissä oli yleisesti tunnettu hullunkurisuutensa tähden. Nuoruudessaan oli hän rakastanut katolista pappia, jonka tähden hän oli kääntynyt katolinuskoon. Mutta koska hänen lemmittynsä oli vannonut iäti pysyvänsä kirkolle uskollisena, niin oli hänen täytynyt luopua suloisesta unelmastaan ikipäiviksi tulla hänen omakseen. Siitä saakka vihasi hän kaikkea, mikä vain oli tekemisissä katolisen kirkon laitosten kanssa. Hän kääntyi takaisin protestanttisuuteen ja kirjoitti onnea-murhaavaa pappisselibaattia vastaan kirjasen, jonka hän omalla kustannuksellaan painatti ja jota hän sittemmin ilmaiseksi jakeli jokaiselle, joka vain jaksoi lukea hänen elämänsä romaanin loppuun asti. Hän oli sangen varakas, jonkatähden kirjasesta joka vuosi ilmestyi uusia painoksia. Anteliaisuuttaan oli hänen kiittäminen siitäkin, että pääsi mukaan kaikkialle. Vähitellen oli häntä ruvettu katsomaan tuollaiseksi viattomaksi, välttämättömäksi pahaksi, jota ei kukaan viitsinyt vastustaa. Ammoisista ajoista käytti hän mustaa pukua ja verhosi kasvonsa pitsiharsoon, jota hän yksin silloin kohotti, kun täytyi.
— Pappisselibaatti on poistettava maailmasta, sitte tulee parempi, lausui hän hetken kuluttua.
— Ennen raukee Rooma, hyvä neiti, vastasi seminaarintirehtori, kohteliaasti ottaen hänen tyhjän kuppinsa.
— Niin, huono on maailma. Ei pidä kummastella jos katoliset papit viettävät epäsiveellistä elämää ja antautuvat tekemisiin piikojensa kanssa. Oletteko lukenut uusinta roskajuttua Kölnistä?
Hänen vieressään sohvalla oli suuri käsilaukku, jota hän kuljetti mukaansa kaikkialle. Se oli täynnä noita kirjasia sekä kaikellaisia sanomalehtiä, joista hän oli löytänyt moraalista tukea vihaamaansa järjestelmää vastaan. Hän keräili nimittäin sellaisia sanomalehtiä voidakseen sopivassa tilaisuudessa jaella niitä joka miehen luettavaksi.