Tuskin uskalsi hän silmiään kohottaa. Punertuneet kädet helmassa, pää alas painuneena tuijotti hän mattoon. Heikko puna oli noussut hänen poskilleen: häntä hävetti täällä näyttäytyä huonossa puvussaan. Huivi oli valunut niskalta; solakka, siro kaula näkyi, korottaen lapsellista vaikutusta hänessä.
Hänen astuessaan sisään olivat kaikki silmät kääntyneet häntä kohti. Uteliaisuus näyttäytyi kaikissa kasvoissa. Rouva Simmer seurasi häntä tarkkaavaisesti lasisilmiensä takaa, hänen puolisonsa varustautui niinikään silmälaseilla ja hunnutettu onneton nainen nousi sohvasta voidakseen toisten päitten päällitse paremmin tarkastaa Josefaa. Seminaarintirehtori nosti jalkansa toisen päälle, laski käsivartensa ristiin ja kiinnitti silmälasit nenän päähän.
Lausuttuaan viime sanansa oli hovisaarnaaja noussut ja astunut kandidaatin tykö. Hän käänsi yleisölle selkänsä, otti pöytäkirjan, kääräsi sen kokoon ja pisti povitaskuunsa. Sitte hän suorana pysähtyi seisomaan pienen pöydän ääreen, vasen käsi nojauneena levyyn ja oikean käden sormet hajallaan, pistettyinä napinläpeihin takissa, joka oli kiinnitetty valkeaan kaulaliinaan asti. Juuri samassa asennossa hän esiintyi julkisissa kokouksissa, uskollisten joukossa, kun hän epäkristillistä maailmaa vastaan lausui pannakirouksensa. Kapeat huulet pusertuivat vieläkin lujempaan vastatusten, jykevät poskipäät pistivät esiin tavallista terävämpinä, kulmakkaampina. Vaivalla sai hän hillityksi vihan, jonka Konrad hänessä oli herättänyt. Nuori mies oli lausunut sanoja, jotka papin suussa kaikuivat rikoksellisilta. Ennen kaikkea suututti häntä se tyyneys, jolla ne lausuttiin. Tuntui siltä kuin vanhan kirkon perustukset olisivat haljenneet ja vallankumouksellisten pasuunantoitotukset jymisseet raunioilla.
Kun Bock näki edessään tämän elävän todisteen, kohosi hänen suuttumuksensa ylimmilleen. Nuori pappi näytti tahtovan asettaa koetuksen alaiseksi hänen paljon kehutun käytännöllisen kristillisyytensä! Mutta hovisaarnaaja hillitsi mielensä ja alkoi rakastettavasti kysellä Josefan tilaa.
Konrad kertoi lyhyesti kuinka hän oli hänen tuttavuuteensa joutunut.
— Ehkä te, herra hovisaarnaaja, tiedätte neuvoa, mitä tälle lapselle olisi tehtävä? Tai ehkä joku herrasväestä? Itse olen minä poikamies ja, niinkuin ehkä tiedätte, ollut vasta muutamia päiviä Berliinissä. Tahdoin veljeni kanssa puhua asiasta, mutta siihen ei ollut aikaa.
Huoneessa vallitsi hiljaisuus.
— Ensinnäkin pitäisi lapselle hankkia toimeentulo ihmisten luona, jotka sydämmen vaatimuksiin panevat suuremman arvon kuin rahakukkaroon. Luulen, että hän taloudentoimissa voisi tehdä kylläkin suurta hyötyä, jatkoi hän.
Sama hiljaisuus. Kiusallisen vaitiolon kanssa lisääntyi huoneessa ilkeä haju, joka aina seuraa köyhyyttä. Vähitellen alkoi se pistää nenään. Asiaa piti tarkemmin ajatella. Kyllähän hädänalaista autettiin, mutta jonkun matkan päästä. Ja tuo tuossa ei suinkaan mahtanut olla parhaita. Kadulta löydetty! Kuka saattoi tietää missä seikkailuissa nuori kaupustelija jo oli ehtinyt olemaan mukana ja mitä seurauksia siitä saattoi olla, jos hänet taloonsa otti! Sitäpaitsi kaikki sukulaiset epäilemättä tulisivat vaatimaan apua. Sellaista se aina oli. Nuori pappi näkyi todellakin olevan kummallinen herra, joka kristillisyyden harjoituksissaan meni hiukan liian pitkälle.
Konradin ja rouva Simmerin katseet kohtasivat vaistomaisesti toisensa. Kunnianarvoisa rouva joutui sen johdosta suuresti hämilleen, mutta voitti samassa takaisin mielenmalttinsa ja sanoi: