— Poikani, älä loukkaa lapsen arkatuntoisuutta. Jota turmeltuneempi sielu on, sitä suurempi tyydytys sen pelastamisesta. Kuka tämä tyttö lieneekin, niin saa hän minun kodissani turvapaikan. Toivon että herrasväki kaikki siihen suostuu.
— Isä, sinäkö tahdot… huudahti Konrad nousten ja tarttuen vanhuksen käteen.
— Kyllä poikani, minä tahdon.
Iloinen tunne valtasi koko seuran. Toiset onnittelivat vanhusta päätöksen johdosta: "Se on jalo teko…"
"Saatte siitä varmaankin iloa… Olen vain pahoillani, että ehditte ennen minua… Olin juuri samaa sanomaisillani", lausuttiin joka taholta.
— Jumalan siunausta hyvään tekoonne, sanoi myöskin Bock, joka sinä hetkenä piti ukkoa sangen järkevänä.
Mutta Kickert tuli Josefan luo, asetti oikean kätensä hänen päälaelleen ja sanoi:
— Pysy lapseni vain hyvänä, niin me kaikki sinua autamme.
— Kunhan ei hän vain olisi katolilainen; se olisi hänen onnettomuutensa, äänteli hunnutettu nainen läpitunkevalla äänellään.
Äkkiä kuului ovesta Klaudina puhuvan. Hän oli vihdoinkin tullut noutamaan teekuppeja ja kuuli viime sanat.