Seuraavana päivänä, sovittuun aikaan, läksi Konrad taas tapaamaan veljeään. Noin kymmenen askeleen matkan päässä näki hän rouva Brennerleinin tulevan talosta. Päästyään hänen kohdalleen teki hän niiauksen ja aikoi sanoilla "hyvää huomenta, herra pastori", mennä sivutse. Konrad ei ollut häntä nähnyt siitä, kun hän oli tuonut kahvin hänen huoneeseensa. Hän hämmästyi sentähden suuresti, kun hän nyt näki hänen lähtevän samasta talosta, jonne hän juuri aikoi mennä.
— No, rouva Brennerlein, sanoi hän, vastattuaan hänen tervehdykseensä, — miten te täällä olette? Oliko teillä asiaa veljelleni?
— Ei herra pastorille, mutta neiti Schaffille. Me olemme jo vanhat tutut. Neiti antaa aina minulle työtä. Minä nimittäin joutohetkinä valmistan huntuja ja muita kauniita korutavaroita… niin, kauniita, herra pastori. Neiti tietää sen ja lähettää tuontuostakin minulle työtä… Hyvää Jumalaa sitä kaikesta tulee kiittää.
Hän osoitti laatikkoa, jonka hän veti esiin harmaan, kuluneen viittansa alta. Tämä verhosi hänet kokonaan kantapäästä kiireeseen asti. Raa'an ilman takia oli hän sitäpaitsi kietonut päänsä jonkinlaiseen myssyyn, jotta miltei ainoastaan nenänpää pisti esiin.
— Vai niin — olitte neiti Schaffin luona.
— Kyllä. Vain neljännestunnin. Oi, sillä naisella on tosikristillinen sydän. Hän suosittaa minua missä vaan voi. Taivas sen tietää. Ja miten erinomaisesti hän hoitaa taloutta! Varhaisesta aamusta iltamyöhään liikkeellä! Mutta hra pastori tietääkin panna häneen arvoa. Jumala suokoon, että hän vielä kauvan saisi pitää talossaan tämän uskollisen palvelijan. Hui, mikä ruma ilma tänään on!
— Niin, ruma on… Hyvästi.
Vastenmielisyyden tunne karkoitti häntä pois. Hänet valtasi Ulrikaa kohtaan sama inho kuin edellisenäkin päivänä. Mutta juuri kun hän oli menemäisillään, alkoi rouva taas puhua. Hänestä ei ollut helppo päästä vapaaksi, kun kerran oli ryhtynyt puheisiin hänen kanssaan.
— Niin, mitä minun pitikään sanoa?… niin sitä, että on hauska että nyt niin hoidetaan sitä lapsiraukkaa, jota herra pastori eilen armahti. Ja varjelkoon vain hyvä Jumala, ettei herra pastori saisi niittää kiittämättömyyttä rakkaudestaan. Berliini on syntinen kaupunki, ja usein luulee löytäneensä timantin, mutta huomaakin sitte, ettei se ollut kuin tavallinen lasipala. Toivon ettei herra pastori koskaan saa kokea sitä pettymystä. Vaikka ihminen olisikin siksi vaatimaton, ettei hän timantteja käytä — niin kyllä se kuitenkin harmittaa.
— Näytte tänään olevan filosoofisella tuulella; se taitaa johtua ilmasta. Kaikissa tapauksissa kiitän teitä neuvoistanne.