— Ei mitään kiittämistä. Onhan sitä minullakin hiukan kokemusta. Älkää vain, herra pastori, kylmettykö tässä pahassa ilmassa. Tuuli tulee tänään Spandausta päin, ja se on aina tuima.
Hän kiersihe ympäri kuin suuri hyrrä ja läksi sitte liikkumaan jättiläisratin lailla, joka on käännetty ylösalasin. Kohteliaisuudesta oli Konrad antanut hänen puhua loppuun ja käänsi hänelle sitte selkänsä.
Hän tapasi veljensä työhuoneessa syömässä aamiaista. Julius istui pyöreän pöydän ääressä. Hän oli sitonut servietin kaulaansa kuin lapsi; solmun päät pistivät pitkinä esiin korvien takaa. Hän oli juuri tyhjentämässä lautastaan kyyhkyspaistin jätteistä.
— No, siinähän sinä nyt olet. Hyvää huomenta, sanoi hän, nousten ja hitaasti pureskellen, ojentaen Konradille kätensä.
— Näyt olevan täydessä työssä. Hyvää ruokahalua.
— Kiitos, kiitos… Niin, aamiainen se se on oikein iloni. Päivällinen taas on minulle vähemmänarvoinen. Niinkuin tiedät, niin ammoisista ajoista on ollut sillä tavalla, äiti-vainajamme sitä usein harmitteli. Saanko tarjota sinullekin? Klaudina — neiti Schaff, korjasi hän samassa, — toimittaa sinulle paikalla uuden annoksen. Riisu päällystakkisi ja tule istumaan.
— Koska me aina olemme olleet vastakohdat ja minun pääateriani aina on ollut päivällinen, niin pyydän ettet pahastu, jollen ota vastaan tarjoustasi. Olisin iloissani, jollet antaisi häiritä itseäsi. Voinhan minä sillaikaa likemmin katsella huonettasi.
Hän riisui päällystakin yltään ja asteli tarkastellen pitkin suurta huonetta, joka nyt näytti paljon ystävällisemmältä ja hienommalta kuin edellisenä iltana. Varsinkin herätti hänen kunnioitustansa se hyvä aisti, joka kaikkialla ilmaantui.
— Ole vain aivan kuin kotonasi. Etkö siis todellakaan tahdo?… Mutta ethän toki kieltäydy ottamasta lasia viiniä…? Siitä en minä luopuisi… Se on tosin yksinkertaista Bordeauxta, niinkuin vaatimattomalle papille sopii, mutta se ei ole huonoa, minä juon sitä itse.
— Tilaatko sinäkin sen Simmeriltä?