— Sehän on tavatonta. Sinä olet suorastaan onnen suosikki!
Julius pyyhkäsi rasvaista suutaan servietillä, kaasi lasinsa uudestaan täyteen, joi ja jatkoi sitte:
— Niin, en tiedä, millä sen olen ansainnut. Kaikissa tapauksissa olen utelias näkemään miten tällä kertaa käy. Olen nimittäin nyt vaihteen vuoksi ottanut kokonaisen arvan… Silloin lahjoitin seurakuntani köyhille viisisataa markkaa… Mutta minun on todellakin vielä nälkä. Kahdessa kyyhkysessä ei ole paljonkaan. Suo anteeksi hetkiseksi…
Hän likeni asuinhuoneen ovea ja painoi sähkökellon nappulaa.
— Niin, minun piti kertoa, jatkoi hän, tuontuostakin tyytyväisesti ähkien, niinkuin ihminen, joka odottaa jotakin mieluisaa — että Kristus maksoi viisituhatta markkaa, kopia tuolla sohvan yläpuolella kaksituhatta ja lasi-ikkunat kahdeksansataa markkaa; hankin ne huutokaupalla. Sinun pitää myöskin likemmin tarkastaa vanhoja kirkko-isiä tuossa alahyllyllä. Ne ovat sangen hyviä, harvinaisia painoksia. Jos sinä joskus tarvitset jotakin kirjastostani, niin älä ujostele; se on kokonaan käytettävänäsi. Mutta sinä taidat eniten tutkia filosofeja.
Ovea koputettiin samassa ja Klaudina astui sisään. Pastori meni kynnykselle, astui häntä vastaan ja puhui hiljaa pari sanaa hänen kanssaan. Hän katosi äänettömästi niinkuin hän oli tullutkin.
— Taisitte jo tervehtiä toisianne?
— Neiti Schaff avasi minulle.
— Vai niin… Mitä sinä hänestä pidät? En tietysti tarkoita hänen ulkomuotoaan.
— Hän näyttää olevan kummallinen henkilö.