Hänen äänensä oli käynyt oikein pehmeäksi.
— No —?
Konrad kääntyi ja jäi odottaen katsomaan Klaudinaa, jonka kasvoilta tällä haavaa loisti todellinen nöyryys.
— Olisi ehkä hyvä, jos jonkun aikaa pitäisimme tytön täällä meillä,
— Mitä te tarkoitatte, neiti? kysyi Julius, joka ei luullut kuulleensa oikein.
— Tarkoitan, herra pastori, että ehkä jonkun aikaa voisi käyttää häntä apuna pienissä taloudentoimissa. Hän näyttää olevan ahkera ja opinhaluinen. Saattaahan olla, että petyn, mutta…
— Mutta…?
— Mutta pitäähän rupisiakin lampaita hoitaa, niinkuin herra pastorilla on tapana sanoa.
Julius seisoi kirjoituspöydän ääressä, aiheettomasti selaillen papereita. Hän oli välttänyt katsoa Klaudinaa silmiin; hämmästyneenä hän nyt kohotti katseensa. Hän ei vielä milloinkaan ollut kuullut hänen puhuvan näin suopeasti.
Konradiinkin Klaudinan osanotto teki mitä miellyttävimmän vaikutuksen. Olisiko hän jo edeltäkäsin tuntenut perusteetonta vastenmielisyyttä tuota naista kohtaan? Ehkä isäkin tuomitsi liian ankarasti.