— Ajattelen vain että siten auttaisimme vanhaa herraa isäänne, jatkoi Klaudina; — sillä herra pastorin isä ei varmaankaan ollut punninnut asiaa, kun hän niin äkkiä ilmoitti olevansa valmis ottamaan puolivillin tytön taloonsa. Ajatelkaa vain, herra pastori, mitenkä vaikeaksi se kävisi vanhalle herralle, joka ennen kaikkea rakastaa lepoa… Ensinnäkin täytyy nyt koettaa saada tytön katsantokanta hyväntapaiseksi. Ja siihen tarvitaan voimakasta kättä. Minä hänet kyllä pitäisin kurissa, siihen pastori voi luottaa. Minä häntä opettaisin käsitöissäkin. Hän tahtoo mielellään jäädä tänne… Sitäpaitsi taitaa hän kyllä olla taipuvainen kääntymään kristinuskoon. Edellyttäen tietysti, ettei isäpuoli pane vastaan. Ja sen juopporentun kai helposti saa taivutetuksi. Herra pastori saattaisi siis siinäkin suhteessa olla huoleti.
Viime sanat tulivat niin odottamatta, että sekä Julius että Konrad yhtaikaa päästivät hämmästyksen huudahduksen.
— Onko hän todenteolla sanonut, että hän antaisi kastaa itsensä?
— On, herra pastori. Hyvänen aika, mitä sellainen lapsi uskosta ymmärtää? Olisihan se siunattu asia jos vastaiseksi saisi tuon olennon pelastetuksi ja kasvatetuksi kristillisessä rakkaudessa. Punnitkaa tarkasti asiaa herra pastori. Mitä taas minuun tulee, tekisi herra pastori minulle erittäin suuren ilon, jos tyttö jäisi taloon.
Julius ei ollut hämmästyksestään päästä. Hän ajatteli paikalla itseään ja hovisaarnaajaa, kuinka he korkeaksi päämääräkseen olivat ottaneet juutalaiskysymyksen ratkaisemisen. Minkä ansion hän nyt voittaisikaan, jos hänen huolimattomasti pidetystä lapsesta onnistuisi tehdä uskovainen kristitty. Siinä oli totisesti arvokas tehtävä evankeelisen kirkon sielunpaimenelle. Samalla hälvenisi eilisiltainen kiusallinen kohtaus ja sovinto Bockin ja Konradin välillä kävisi mahdolliseksi. Sillä nythän saattaisi vääntää ja kääntää kaikki asianhaarat hänen veljensä ja kristillisyyden eduksi. Tuo Klaudina sai sentään päähänsä aika järkeviä tuumia! Miten erinomaisessa valossa hän oli osannut näyttäytyä Konradille! Hänen parhaimmat ajatuksensa tulivat aina niin sopivaan aikaan.
— Minä ajattelen asiaa tarkemmin, neiti Schaff, sanoi hän. — Puhumme sitte siitä enemmän.
Klaudina läksi.
Seitsemäs luku.
Hänen mentyään kääntyi Julius veljensä puoleen.
— Mitä sinä siitä ajattelet?