Hänen hyvä tuulensa oli palajamaisillaan. Myhäellen hymyili hän jo lempeää hymyä, jolla pappi on tottunut sovittamaan kaikki tilaisuudet. Tänä hetkenä hän suuresti pahoitteli, että oli lähettänyt Klaudinan viemään pois ruuan, sillä hänen ruokahalunsa oli tullut takaisin. Mutta hän ei tahtonut tehdä itseään naurettavaksi.
— Hän on todellakin oikeassa, jatkoi hän, — vanha isämme olisi vain ottanut kuorman niskalleen. Ja mitä tyttö siellä tekisi? Hedvig on tottunut toimittamaan kaikki itse. Tyttö olisi vain tiellä.
— Se on aivan totta ja minä olen sinulle sangen kiitollinen siitä että vastaiseksi pidät lapsesta huolta, vastasi Konrad. — Olen täydellisesti samaa mieltä kanssasi: isä olisi vapaaehtoisesti ottanut kuorman niskoilleen. Kuitenkin tahtoisin vielä kysyä, etkö etupäässä ajatellut tämän juutalaislapsen kastamista, kun niin äkkiä suostuit taloudenhoitajattaresi esitykseen?
— Ja entä sitte?
— Silloin en voisi pitää hyvää tekoasi niin kokonaan epäitsekkäänä kuin papilta tulisi odottaa.
— Minun täytyy huomauttaa, etten kärsi sinun kohtelevasi minua samalla raa'alla tavalla kuin eilen illalla suvaitsit loukata vieraanvaraisuutta.
Juliuksen ruokahalu katosi yhtä pian kuin se oli tullut. Sovituksen lempeää piirrettä ei enään saattanut nähdä hänen kasvoissaan. Suurin askelin astui hän edestakaisin.
— Pyydän tuhansin kerroin anteeksi, jos olisin tehnyt itseni syypääksi vieraanvaraisuuden loukkaamiseen, vaikken sitä tiedä tehneeni. Tiedän vain että vapaan mielipiteen rohkeus on kaksiteräinen miekka ilman kahvaa, jonka käyttäjä eninten loukkaa itseään. Tämän mielipiteen suuria etuja on sitäpaitsi se, ettei sen kannattajia mielellään kärsitä. Sekä pienissä että suurissa asioissa. Juuri samoin käy yhteiskuntamme muutamissa piireissä: rakkaus totuuteen heitetään pois yhtä helposti kuin päällysvaatteet ovenvartijan haltuun. Koeta vain kahdesti moittia emännän valmistamaa keittoa, niin ei sinua enään kutsuta päivällisille. Sinä, joka niin erinomaisesti ymmärrät arvostella kasteketta, mahtanet myöskin pitää hyvästä keitosta, ja tietää, että huono keitto joskus saattaa tärvellä maun koko illaksi. Kohautat olkapäitäsi melkein ärtyisästi… Se minua suuresti hämmästyttää, nyt kun juuri puhun ruuista. Mutta leikki sikseen!… Paljon, paljon enemmän täytyy tämän vapaan mielipiteen tietysti loukata ihmisiä, kun on kysymys heidän korkeimmasta hyvästään, heidän uskostaan, heidän Jumalastaan; tai siitä mitä tuhannet sydämmessään kantavat, uskaltamatta sitä lausua… Juuri meillä, kristinuskon papeilla pitäisi totuuden olla ylinnä kaikkea. Ajasta, paikasta, ihmisistä riippumatta pitäisi meidän sitä julistaa. Eikä vanhan tavan, vaan oman sisimmän, syvimmän vakuutuksemme mukaan; työskennelläksemme tämän totuuden palveluksessa, voittaaksemme tai kaatuaksemme sen kanssa, emme saisi pelätä saarnata mahtavien ja rikkaitten väärinkäytöksiä, aatelisylpeyttä ja rahavaltaa vastaan. Ja tätä totuutta tulisi johtaa sen tunnon, että me aina puhumme Kristuksen nimessä; että me sen perustamme siihen täydellisimpään siveysoppiin, jonka Hän niin ihmeellisen ihanasti on ilmoittanut vuorisaarnassaan. Emmekö muutoin itsemmekin mielestä olisi teeskentelijöitä, jotka toimivat sitä vastaan, josta he ovat vakuutetut?
— Tulet pitämään hyviä saarnoja, rakas veli.
Juliuksen levottomuus oli kasvanut. Siitä huolimatta hymyili hän sangen ylenkatseellisesti, tosin käännettyään kasvonsa pois veljestään; sillä toistamiseen oli hänet vallannut sama vastenmielinen tunne, jota hän edellisenä iltana oli tuntenut.