— Sinä unohdat kokonaan kristillisyyden historiallisen kehityksen, sanoi hän sitte. — Ei ole ensinkään varma, saavutetaanko parhaat tulokset siten, että totuus aina lausutaan. Tulet ehkä vuosien kuluttua ajattelemaan asiasta toisin. Mutta pysykäämme alkuperäisessä aineessamme. Mitä sinulla olisi sitä vastaan että minä juutalaislapsesta tahtoisin tehdä uskovaisen kristityn? Onhan, käyttääkseni omia sanojasi, ylin tehtävämme joka tilaisuudessa levittää kristinoppia.
— Levittää kristinoppia! Tekemällä proselyyttejä! Todellakin kaunis tehtävä! Niinkuin usko olisi kappale, jota hansikkaiden lailla vaihdetaan!
Konrad nauroi niin ääneen, että Julius hämmästyneenä jäi häneen katsomaan.
— Olisit mieluummin sanonut: kristillistä kirkkoa, jatkoi Konrad. — Et vieläkään näy minua ymmärtäneen, jonkatähden minun vielä kerran tarkasti täytyy selittää sinulle kantani. Pidän kristinoppia ja uudenaikaista kristillistä kirkkoa perin erilaisina aineksina, joilla pohjaltaan ei ole mitään yhteistä. Kirkko on niinsanoakseni ornamentti, koristava osa siitä yksinkertaisesta ja vaatimattomasta rakennuksesta, jonka Jesus Natsarealainen rakensi. Ja tämä ornamentti on aikojen kuluessa tullut niin suureksi ja komeaksi, että se kokonaan on muuttanut tuon yksinkertaisen rakennuksen muodon. Siten se on sokaissut tuhansien tuhannet, niin että he nyt pysähtyvät tuota ulkopuolista muotoa katselemaan. Tyytyväisinä lähtevät he sitte kotiin, sillä ovathan he nyt todellakin nähneet ihanan rakennuksen. Niin, tyydyttäähän se, kun taas on rukoillut hyvää Jumalaa ja sitte seitsemän päivän kuluessa, hamaan seuraavaan sunnuntaihin asti, saa olla kaikkien toimiensa rajaton herra… Iloitaanhan siitäkin, kun katsellaan kullatulta joulupähkinöitä, joita säästäväiset äidit taas seuraavana vuonna ripustavat kuuseen sekä suurille että pienille lapsilleen iloksi. Ydin on aivan sivuasia.
— Kuule Konrad, sinä lausut mielipiteitä, jotka eivät laisinkaan ole sopusoinnussa virkasi kanssa evankelisena pappina, ja jotka pakoittavat minua pyytämään, että ainakin minun läsnäollessani pidät ne itseäsi varten.
— Sinä pelkäät niitä ajatella.
— En, en niitä, mutta tulevaisuuttasi. Olemme kahdenkesken; saatan siis olla suora. Jollen erehdy, niin hovisaarnaaja Bock tulee käyttämään koko vaikutusvaltaansa — ja se on sangen suuri — konsistoorissa, jottei vaaliasi vahvistettaisi. Sinä sanoit eilen asioita, vaikkei suorastaan hänelle, joita hän ei tule antamaan anteeksi.
— Olisin iloissani, jos hän todellakin olisi minut ymmärtänyt… Ja olen sinulle kiitollinen siitä, että olet minulle selittänyt tämän suvaitsevaisen miehen luonteen. Tiedän nyt miten menettelen.
Äkkiä Julius likeni veljeään ja tarttui hänen molempiin käsiinsä. Sinä hetkenä näytti hän todellakin tarkoittavan hyvää. Äänen soinnustakin sen huomasi. — Kas, rakas Konrad, minä olen kuusitoista vuotta sinua vanhempi. Jo se oikeuttaa minua varoittamaan sinua ajattelemattomuudesta. Tosin toimisin parempaa tietoani vastaan, jollen tunnustaisi mielipiteitäsi jaloiksi. Sinussa on paljon ihanteellisuutta, liiankin paljon, elääksesi tässä elämässä, sellaisena kuin se on: velvollisuuksien täyttämistä esivaltaa ja lakia kohtaan.
— Entä lähimmäiseni ja oma itseni? Unohdatko sinä meidät?