— Niin, mutta täytyyhän tähän olla joku syy.
— Se on materialismi, joka hallitsee aikaa. Sosiaalidemokratiian vaikutus alempaan kansaan, vapaamielisen kirjallisuuden ateismi ja muut sellaiset, joista hovisaarnaaja juuri eilen puhui. Kansa on tyhmää. Se tahtoo vain elää ja nauttia.
— Minusta sivistyksen kehitys kansassa päinvastoin on ylenemässä. Kirkko on jäänyt etäälle siitä suuresta sosiaalisesta mullistuksesta, joka täristyttää kaikkia uudenajan yhteiskunnan niitoksia. Tosi-kristilliseltä kannalta katsoen olisi kirkon pitänyt olla ensimmäisenä astumassa julkiseen sotaan köyhiä ja sorretuita puolustamaan. Silloin ei se olisi joutunut syrjään työnnetyksi suuresta kehitysliikkeestä. Meidän vuosisatamme suuri hävittämistaistelu koskee ihmisten ruumiin ravintoa, eikä heidän henkiensä ja sielujensa autuutta. Jumalan sana ei enään meidän aikanamme muuta kiviä leiviksi. Ja kuitenkin tulee kaikkia Kristuksen ihmetöitä käsittää yksin sillä edellytyksellä, että hänen apuunsa ja oppiinsa uskotaan. Sillä joka ei usko, se ei myöskään saa apua. Tässä suhteessa tuntuu minusta köyhien ja kurjien usko sellaiseen valtakuntaan, jossa kerran kristillisyyden aate on toteutuva, kumoamattomalta. Saattaa tehdä meihin pappeihin huonon vaikutuksen, kun näemme edessämme tyhjän kirkon. Mutta paljoa huonompaa ja lohduttomampaa on tyhjä vatsa. Sillä siitä nousee rakkaalle lähimmäiselle verivihollinen… Mutta minä lähden nyt. Kaikki nämät selitykset eivät kuitenkaan saata meitä samalle katsantokannalle.
— Joko sinä todellakin lähdet?
— Kyllä. Odottavat minua kotona. Ehkä tulet sinäkin hetkiseksi vähän myöhemmin?
— Se olisi turhaa. Joutuisimme samaan vanhaan aineeseen ja minä saisin taistella kolmea vastaan, sillä Hedvig on nykyään aivan samaa mielipidettä kuin sinä.
— Todellako?
— Muuten tänään on perjantai, jatkoi Julius, — ja niinkuin tiedät on minulla iltapäivällä työtä. Tuletko sunnuntaina kirkkoon?
— Kyllä, tahtoisin tulla, enhän ole pitkiin aikoihin kuullut sinun saarnaavan, mutta käyn ehkä Josefan kotia tervehtimässä jollen enään tänään ehtisi. Täytyyhän minun toki saada tietää miltä siellä näyttää. Muuten en edes vielä tiedä missä se on.
— Vai niin, aiot käydä siellä. Ehkä sitte kerrot minulle. Ja sano minulta terveisiä isälle ja Hedvigille.